Jooh vittu ei. Mä en taida enää pärjätä
Mä en yksinkertaisesti pärjää. Tarviin apua about heti. En pysty enää olemaan.
Mitä tapahtu??????????
Yhtäkkiä vaan kaikki romahti.
Taas.
Mikä siinä nyt oikeesti oli sellasta että kaikki taas romahti? Tai jotenki alko vaa tuntuu pikkuhiljaa siltä että mä en ymmärrä enää mitä mun kuuluu tehä. Et miten muut elää normaalisti ja miten mä elän. En tiedä mitä edes yritän enää. Oon vaa aina pakkomielteisenä miettiny et mun pitää tehä asioita tietyllä tavalla mutta en koskaan oo tajunnu että miten.
Ehkä mun ei tarvi miettiä enää.
Ehkä vaa unohdan kaiken.
Mut tietyt pakkotoiminnot mun on kyl pakko tehdä edelleen mut jotkut varmaan pitää vaan antaa laimentua ja loppua.
I know, tää ei kuulosta järkevältä mut ei sen tarvikaan, pääasia että itse tiedän mitä tarkotan. Noh, hädin tuskin, mut siis.
Emt ku must tuntuu et oon monta päivää ollu jotenki semmoses pienes kriisis et en tiiä yhtää et mitä mun pitää tehä jne ja nyt tänää se vaa jotenki voimistu näköjään. En tiiä miks just nyt mut nyt se vaa meni yli. Mut oon monta vitun päivää jo kokenu että en tiiä mitä tehä.
Mut se on hyvä, että unohdan noi tietyt pakko-oireet
Niin mun pitääkin tehä. Mut osa asioista pitää tehdä tietyl taval mut noi tietyt toiminnot (vai ajatukset?) On sellasia ettei niissä oo järkeä koska mä en tiedä siihen vastausta, enkä mä tuu koskaan tajuumaankaan. Mä luulen ettei siihen oo vastausta. Ja hyvä niin. Ei mun tarvi tehä niin. Ainoot asiat mitä mun tarvii tietää on nää tietyt. Mut ei muita. Ku se tuntuu silt et näit asioita ois ihan loputtomasti mitä tarvii tietää ja tehä, mut ei oo.
Kaikki on ihan hyvin.
Ja mun pitää tajuta se, että en voi mun tunteille mitään. Tiedän, et en vaan voi. Se sattuu, mut en vaan voi sille mitään mitä tunnen. Se tuntuu karseelta, koska mun itsetunto on yhä ja vieläkin huono, ja mä koen ettei mun tunteet saa olla tämmösiä. Mut siitä huolimatta mä en voi sille mitään mitä ne tunteet on ja mun pitää tajuta se.
Mun pitää hyväksyä se kuka oon oikeesti ja mun pitää osata rakastaa itteäni aidosti.
Se on vaa vaikeeta koska tuntuu että kukaan ei hyväksy mua. Joten en mäkään osaa hyväksyä itteäni. Tarviin varmaan eka ulkopuolelta sen hyväksynnän että voin sit itekin hyväksyä itteni. Mut kun ei must ikinä tunnu siltä että mut hyväksytään. Enkä ees tiiä mikä se asia on mikä mus pitäs hyväksyä. Nää ihastusjutut varmaan. Kaikki aina kritisoi siitä eikä mitään positiivista koskaan. Kyllä mun yks kaveri ainakin hyväksyy mut tämmösenä mut silti se ei näköjään riitä. Vai onko se ulkopuolelta tuleva hyväksyntä loppupeleissä iha sama. Pystynkö mä hyväksyy itteni täysin siitä huolimatta miten muut suhtautuu? Onkse mahollista? Ja miten se tehdään?
Jotenki mun vaa täytyy ymmärtää se että mä en oo valinnu olla tämmönen eikä mikään oo mun vika. Mutta kun se tuntuu siltä.
Ja honestly, vaikka olisinko tehny jotain virheitä, ni miks niitä ei vois antaa anteeks itellee?
En vaa pysty rakastaa itteeni aidosti.
En vaa osaa ajatella niin että kaikki on ihan hyvin, en oo valinnu tuntea näin tai olla tämmönen, en voi tälle mitään, mä vaan oon tämmönen oikeesti. Mutta kun jostain syystä mä vaan koen että kaikki on mun syytä. Ihan kaikki. Se että tykkään nikosta on mun syytä. Se että tykkään kenestäkään on mun syytä. Vaikka eihä se pitäs olla niin?
Miten mä saan itteni tajuumaa ettei tää oo mun vika?
Miten mä saan itteni tajuumaa että mun tunteet ei oo mun vika?
Ällöttää sekä seksuaaliset että romanttiset tunteet. Enkä käsitä miksi. Jotenki vaan tuntuu että se on väärin mitä tunnen.
Mut todennäköisesti se johtuu siitä kuinka paljon paskaa oon kuullu tästä kaikesta, ihan nuoresta lähtien. Oon kuullu sitä samaa paskaa sekä demissä yms että kavereilta, ala-asteelta lähtien. En tiedä vaikuttaako ne torjumisen kokemukset myös mitä oli ihan pienenä. Siis sillon joskus varmaan alle 10veenä tykkäsin yhestä tytöstä ja yhestä pojasta (ei se tosin tainnu olla samaan aikaan mut kuitenkin) ja basically jollain tasol kerroin niille molemmille vähän niiku niist tunteist ja ne molemmat oli about silleen hyi. Tai en tiiä oliko ihan suoraan sillee hyi, mut kuitenkin vähän silleen että kaduin heti sitä että menin kertomaan niistä tunteista niille. Anyway. En tiiä vaikuttaako toi kokemus siihen että en kestä itteeni tai näitä tunteita. Varmaan jollai tasol toi vaikuttaa plus nimenomaan se kavereiden + tuntemattomien kommentit. En keksi mitään muutakaan syytä että miks oisin alkanu syyttää itteeni näin voimakkaasti ja nimenomaan näistä ihastusjutuista. Että kiitos vaan kaikille.
Jotenki mun vaa täytyy hyväksyä nää asiat. Tunteet. En tiedä miten. En todellakaan tiedä miten.
Tuntuu et oon ihan vitun yksin. Käsittelen näitä asioita hyvin satunnaisesti mun frendien kaa, ja sekin yleensä viesteillä. En oo nähny niitä pitkään aikaan. Ja monesti ku oon nähny niitten kaa ni on tullu vaa paska fiilis, syystä tai toisesta. Yleensä vaa itken sen jälkeen ku oon nähny niiden kaa. En tajuu mitä vittua seki on.
Oikeesti mitä helvettiä.
Mut se mun täytyy tajuta kans että ei oo mitään oikeeta tapaa tehdä asioita. Tietyt pakkotoiminnot täytyy tehdä, mut muuten pitää yrittää tajuta se että ei täs oo mitään hätää. Must vaan koko ajan tuntuu et on jotain mitä oon unohtanut tehdä niin se tekee tosi stressaantuneen olon.
Äh. Tai ei. En mä kyllä pysty päästää irti siitä ajatuksesta et on jotain mitä mun kuuluis tehdä. En vaan saa sitä oloa pois. Se voi olla epäloogista mut mul on vaan koko ajan sellanen olo et asiat pitää tehdä näin ja noin. Ne vaan pitää. Sitten kun välillä pää menee sekasin enkä muista tai tiedä että mitä mu pitääkään tehdä ni sit kaikki romahtaa. Nytkin se varmaan vaan johtuu siitä ku en oo muutamaan päivään tienny ees et mitä vittua oon tekemässä. Jotenki sellanen disconnection mun ajatuksissa. Ehkä tää on kaikki vaan sitä. Ehkä ei oo mitään syytä huoleen
Ehkä tää kaikki just johtuu vaan ocd:stä. Emt ainaki ocd:stä + ehkä huonosta itsetunnosta. Se helpottaa mun oloa jos ei oo kyse mistään muusta ku noista kahesta. Sit ainakin tajuun että se johtuu sairaudesta (+ huono itsetunto muutenki) eikä mistään sen kummemmasta. Silloin se ei myöskään oo mun vika jos se johtuu sairaudesta. Ja eikä huono itsetuntokaan oo mun vika. Toki oon sitä yrittänyt parantaa mut ei se oikeen oo parantunu vaikka oon yrittäny mitä. Toki hetkellisesti on tullu tosi hyvii hetkii ja tosi confident hetkii ja kaikkee, mut overall sanoisin että mun itsetunto on edelleen tosi huono. Lmao, tein jopa tän testin:
https://www.evermind.fi/itsetuntotesti/ ja sain siitä sillon ekalla kerralla 11 pistettä muistaakseni ja nyt kun tein uudestaan ni 7. Ja siis mitä siin ny luki jtn et alle 15 pistettä ni on huono itsetunto i guess :D voin todellakin uskoa tän juu. Ja siis sillon ekal kerral ku tein sen ni mul oli paljon parempi fiilis ku nyt (niinku huomaa) ja silti sillonkin sain alle 15 pistettä. Ja emt on kai se ihan luonnollista että näin paska itsetunto vaikuttaa kaikkeen mitä tunnen.
i am human
I am loved
And my heart beats in my blood
Love will always win
Underneath the skin
Everybody's got a pulse
Interesting 🤔 on se hyvä että kuuntelen tämmösiä biisejä edes, vaikkakaan ne ei mun itsetuntoani täysin paranna. Oi voi. Juuh. Jotenki vaan tuntuu että mun tunteet ei oo yhtä ok tai yhtä arvokkaita ku muiden. Se jos muut tuntee rakastumisen tunteit yms ni se on ihan ok, mut jos mä tunnen niit ni se ei oo ok (: näin juuri. Loogista.
Mut ehkä tää tästä. Nyt kun oon prosessoinu ja tajuun suurinpiirtein et mistä nää asiat johtuu (ocd ja paska itsetunto) niin pystyn jotenki paremmin rauhottumaan koska tiedän et se on ihan basic settii ja sinänsä mikään ei oo hätänä. Tai et tää ei oo mitään uutta ja mikään ei varsinaisesti oo menny pieleen, en tehny äsken mitään väärin vaan mulle jostain syystä vaan nyt vaihteeks on tullu tämmönen paska fiilis kaikesta tästä, mut periaatteessa tuskin tein mitään sellasta väärin et kaikki tää ois johtunut siitä. Et kai tää on vaa sitä samaa paskaa mitä tunnen aina sillon tällön, ei mitään syytä huolestua sen enempää siis.
LMAO :DDDD ku kuvittelen sitä et joku yrittää tajuta täst tekstistä jotain nii onnee vaa siihe, jos siis kukaan näit lukee ees. Itsehän ymmärrän mitä hölisen mut en usko et kukaan muu voi tajuta tästä mitään koska varsinkin nää pakko-oireisiin liittyvät asiat on ihan out of this world. Mutta ymmärrettävää, koska pakko-oireet on outoja kaikilla. Siinäkään en oo ainut. Ocd on outo sairaus, näin se on. Kyllähän se kenet tahansa tekee hulluks i think ku jatkuvasti tämmöstä. Harmi :D
Vielä aika vitusti aikaa seuraavaan terapiakertaan, mutta toisaalta ihan hyväkin. Koska vaikka samalla tuntuu että mun pitäs puhuu näist asioist mut samalla pelkään vielki ihan helvetisti sitä enkä melkein uskalla mennä sinne. Varmaan just viime kerran takia. Onneks se ei oo viel. Mut tosiaa samalla tuntuu et on just sellai yksinäinen olo ja jotenki. Oon vaa yksin tän kaiken kaa. Ja kavereihin tuntuu menevän luotto vaan koko ajan enemmän, pelkään aina vaan et ne pelkästään pahentaa mun oloa jos hengaan niiden kaa :D mutjoo
