Kuulostaapa huvittavalta. :D Mutta niin, joskus seiskaluokalla pidin niistä vähän. Silloin näin muutenkin tosi paljon painajaisia. Itseasiassa... En olekkaan aiemmin tätä tullut ajatelleeksi, mutta en ole ikinä nähnyt niin paljon painajaisia, kuin seiskaluokalla. :O Mutta joo, ne oli aika inhottavia, mutta silti jollain tapaa mielenkiintosia. Aiemmin olin opetellut pinnistämään itseni hereille painajaisen koittaessa, mutta seiskalla aloinkin tekemään sitä, että annoin unen jatkua, koska mua kiinnosti tietää, mitä siinä vielä tapahtuu. Sitten välillä, kun ei jonkiin aikaan ollut tullut painajaisia niin itseasiassa toivoinkin niitä muutaman kerran. Ja aina, kun toivoin niitä, niitä tuli. Jos ei ihan just sinä yönä niin lähiaikoina.
Mutta sitten ne oli niin inhottavia, enkä enää halunnut nähdä niitä. Herättyään niitä oli ihan mielenkiintosta analysoida, mutta sitten unessa, etenkin jos ei tiennyt nukkuvansa, se oli ihan hirveää ja usein vaikka juoksin hirveessä paniikissa karkuun murhaajia. Sitten vain päätin: "Tänä yönä en halua nähdä painajaisia. En halua kokea sitä taas." Se ei tietenkään toiminut, toisin kuin painajaisten pyytäminen, mutta kyllä ne lopulta alkoi harventumaan.
Nykyään en oikeastaan enää juurikaan edes näe painajaisia. Ainoat painajaiset mitä muistan on jotain kuukausien takaisia seksuaalinen hyväksikäyttö-painajaisia. :D Enkä ees tiiä, osaanko enää ponnistaa itseni unesta hereille, kun en ole edes yrittänyt. Nykyään, jos nään painajaisen, yritän karkottaa sen muulla tavoin pois. Esim. mulla on hatara muistikuva siitä, että olisin joskus nähnyt painajaista ja sitten ajatuksen voimalla yrittänyt lopettaa sen painajaisen. Ja joskus, kun tyypit miekkojen kanssa hyökkäs mua vastaan ja mun oli vaikeaa sinnitellä hengissä ja se oli tosi stressaavaa, niin tajusinkin, että "Hei, tämähän on unta.
En tunne mitään(siis ehkä jollain tasolla saatoin tuntee peiton mun päällä tai jotain, en tiiä, mutta ainakaan en tuntenut maata mun jalkojen alla, ulkoilmaa yms.) enkä mä myöskään näe niin tarkasti, en haista mitään... Kun tämä kerran on unta, enkä edes tunne mitään niin mitä järkeä vältellä noita tyyppejä. Sehän on vaan tosi stressaavaa taistella hengestään. Mähän en ees kuole, jos annan noitten tappaa, mut joten lopetan tän stressaamisen ja asetun vaan tähän istumaan ja annan niitten rauhassa tappaa mut."
Sitte ne "tappo mut" ja olin vaan silleen: "Hahaa! Olin oikeassa! Enhän mä kuollut. Mä pystyn yhä hengittää, ajatella, tiedostan kaiken, mihinkään ei satu... Olen siis elossa!" Sitte tapoin ne mua vastaan hyökänneet tyypit. :)
Monet sanoo, että unessa ne aina luulee sen olevan totta, mutta mä en koskaan luule. En vaan ikinä tule miettineeksi, onko tämä unta vai ei. Jos miettisin, niin tajuaisin kyllä heti sen olevan unta.