Aihe vapaa Ajatteliko kukaan muu täällä, että vuosi 2021 olisi parempi vuosi kuin 2020?

Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
Ja toteutuiko tuo toive teidän osalla? Ja siis ei tartte tän liittyä lainkaan koronaan.

Ite aattelin viime vuoden olevan parempi just sen takii, et korona oltais sillo saatu selätettyä tai kadotettua lähes kokonaan. Mut no, toisin kävi, vaikka rokotukset tulivatkin. :D Tietty taas rokotustahti on maailmassa ollut hidasta, sillä vasta vähän yli puilet on saanut koronarokotteen.

Ja tää ei oo ainut syy, miks viime vuos oli musta huonompi kuin sitä edellisempi. Nimittäin mulla oli viime vuonna paljon ihmissuhdeongelmii, ylppärit, yhteishaku, ennakkotrhtävät ja pääsykokeet, sekä koen mun sairauksien oireiden pahentuneen. Tästä huolimatta mun sairauksista johtuvat tuet vähenivät rajusti, ja mun toimeentulo on pahassa tilanteessa. Tossa ylppäreiden aikaan mun elämäntilanne oli kova ja olin koko ajan stressaantunut. Silloin oli just moni äsken mainitsemista tilanteista elämässäni päällä. Kokeiden loputtua sain vihdoin rentoutua ja pitkän loman (tosin kyllä se loma alkoi kesän loppuvaiheessa ärsyttää :D).

Mutta jos jotain hyvää pitää viime vuodesta sanoa, niin se on muutto vanhasta paikkakunnastani. Vaikka nykyinen paikkakuntani ei ole hyvä paikka asua, niin ympärilläni ei ole enää niitä samoja ikäviä ihmisiä, joita oon joutunut näkemään lähes koko elämäni ajan. Voin vihdoinkin kulkea ympärilläni turvallisemmin ilman, että joutuu pelkäämään sitä, että joku ikävä vanha tuttu tulee kadulla vastaan.

Ja siis tietty toivon tämän vuoden olevan parempi kuin viime vuosi. :D Haluan viime vuoden epäkohtien parantuvan tänä vuonna. Ja saa nähdä, tuleeko toiveeni toteutumaan.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,438
Reaktioarvo
2,891
En osaa sanoa. Juu koronan suhteen varmaan kuvittelin että oltais jo vähän pidemmälle päästy mutta sepä ei toteutunut sitten. Ja no ainakin se kävi viime vuoden aikana että mun liikkuminen vaan meni vaikeammaks ja vaikeammaks ja sellanenkin case kävi, mitä en edes ajatellut olevan mahdollista, että aloin pelätä jopa semi lyhyitä automatkoja julkisten kulkuneuvojen lisäksi. Nyt en oo tainnu joulun jälkeen käydä autossa. En mä muutoin osaa sanoa. Ehkä jopa ahdistuskin tuntui vähän kasvavan vuonna 2021, ihan kun 2020 ei olis ollut niin paha kokonaisuutena siis. Tai sitten se vaan tuntuu tälleen pidemmän ajan kuluttua että se ois ollu helpompaa. Mutta vaikea verrata sinänsä. Mutta silti ihan kivoja vuosia kun vaikka on ahistusta niin mä en silti tykkää ajatella koskaa sillee "ihan paska vuos, haista vittu" siis en ajatellut edes vuodesta 2017 että se oli hirvee vaikka silloin mun vaari kuoli, vaan oikeastaan se oli omalla tavallaan aika ihana vuosi, hullua kyllä. Ja vaikka luulis että olisin kaikkeen vittuuntunut ja varsinkin ihastuksiin niin silti must nää on hyviä muistoja kuitenkin, semmosia omalaatusia D: vaikka muiden mielestä mun elämä on varmasti tylsää niin mulle tää pysähtyneisyys on jotenki luonnollisempaa kai. En tiiä. Tietysti tää ahdistus on nyt ollut tosi pahaa varsinkin viime aikoina mutta kai sekin siitä taas rauhottuu.
 
Ja tietenkin vuosi 2021 oli vahvasti niin sanotusti timppa-vuosi (xd) ja siitä nyt sit voi miettiä että mitä siitä päättelis

Ja no toki muutkin ihastukset jääny mieleen mutta juu. Ei voi muuta sanoa kuin että: erikoiselta tuntuu
 
Totenkopf

Ragdoll
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
3,839
Reaktioarvo
2,378
Itellä nyt ei ole mitään sen kummempia odotuksia ja tuskin mikään tulee suuresti muuttumaan. Korona ei ole mun elämää oikein mitenkään haitannut, mitä nyt olisin halunnut keikoille ja tuo uutisointikin ärsyttää. Elän siis vaan päivän kerrallaan ja yritän olla murehtimatta liikaa.
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Ei ollut yhtään parempi. Päin vastoin. Luin juuri eilen ja tänään päiväkirjaani ajalta 2020-2021 ja vuonna 2020 elin ehkä elämäni parasta aikaa koronasta huolimatta. Siitä olikin sitten kohtalaisen jyrkkä pudotus viime vuoteen. Alku meni siitäkin hyvin mutta viimeiset kuusi kuukautta olen ollut sen verran syvällä että ihme kun en ole tämän pahemmin jäänyt omasta elämästäni jälkeen. Merkinnät viime vuodelta olivat pääosin sen verran lohduttomia että itkin aika rajusti niitä lukiessa.
 
Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
No, toivoin että koronatilanne vähän hellittäisi vuonna 2021 ja niinhän se vähän hellittikin.(sen vertaa enempää en odottanutkaan) Kyllä se vuos 2021 oli varmaan mukavampi, mutta en niinkään ajattele näitä asioita silleen, että joku vuosi oli hyvä ja toinen huono, koska ei se oli mitenkään liitoksissa siihen vuoteen vaan joskus on hyviä ajanjaksoja ja joskus huonoja ja yksi syy sille miksi 2021 oli parempi vuosi oli myös se, että kehityin ihmisenä yms. ja sehän ei liity siihen vuoteen mitenkään vaan siihen että kasvan ja tein tietoisia valintoja.
 
auringon_lasku

tyhjäntoimittaja
Liittynyt
2.7.2021
Viestejä
504
Reaktioarvo
308
2020 oli aika hirvee ku olin aika monesti yksinäinen(en yksin) mutta 2021 en ollut enää nii useesti vaikka ootin siltä vuodelta ehkä kuitenkin liikaa. 2021 oli parempi
 
TalvinenRasia

Kissan ulkoiluttaja
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
771
Reaktioarvo
746
En itse asiassa muista tarkkaan, millaista elämäni oli vuonna 2020. Korona ei vaikuttanut mun arkeen kovin paljon, vaikka etäkoulu oli vaikeampaa. Mun vointi heitteli ja hyppelehti siellä sun täällä, ja viime vuonna se teki samalla tavalla. Luulen, että vuosi 2020 ja viime vuosi ovat kumpikin hyviä muistoja tavallaan, enkä oikeastaan ajatellut vuoden 2020 jälkeen, että vuosi 2021 voisi olla parempi.
 
Zero

Uusi
Liittynyt
9.10.2021
Viestejä
48
Reaktioarvo
31
2020 oli viime vuoteen verrattuna parempi. Pari vuotta sitten (onko siitä jo niin kauan? D: ) koronan takia pari odotettua juttua jäi tapahtumatta. Muuten ei korona elämääni ole paljoakaan vaikuttanut.
 
Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,565
Reaktioarvo
6,478
2021 oli mulle henkilökohtasesti palijon parempi vuosi. Ei sillä että siinä vuodessa juurikaan ois mittää kovin hyvvää ollu mut kummiski, asiat oli vähä paremmi ku toissavuonna.
2020 oli yhtä paskaa, koska sillon alotin viiltelyn, yritin itsaria, sain burnoutin, mun eno ja pappa kuoli, menetin mun kyvyn luottaa ihimisiin ja kaikki asiat oli meijän perheessäki päin persettä
 
Liittynyt
12.8.2021
Viestejä
905
Reaktioarvo
826
odotin että viime vuosi olisi ollut mun elämäni parhaita koska sinne oli suunniteltu niin paljon kaikkea. melkein kaikki rentouttava peruuntui ja jäljelle jääneet muutokset veivätkin mut uupumuksen partaalle. kesäkuussa alkoi jo näkyä merkkejä, ja joulukuun alussa olin jo niin väsynyt etten meinannut jaksaa enää nousta edes sängystä.

nyt toivon tämän vuoden olevan parempi, ihan jo senkin vuoksi etten ole suunnitellut juuri mitään tämän varalle. aion kyllä panostaa omaan hyvinvointiini, mutten halua sitäkään tehdä mitenkään suorittaen. mulla tuli myös alanvaihto nyt tähän vuodenvaihteelle, mikä osaltaan voi vähentää kokemaani kuormitusta.
 
Mikael88

Asiantuntija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
201
Reaktioarvo
247
Viime vuonna jouduin olemaan sekä henkisesti että fyysisesti liian paljon yksin, toivotaan että tämä vuosi toisi muutoksen tilanteeseen. :rolleyes:
 
annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,441
Reaktioarvo
2,333
No, molemmat vuodet olivat mielestäni yhtä mukavat, 2020 oli ihanan rauhallinen, 2021 pääsin näkemään Nightwishin. En osaa muuta sanoa, kun en yleensä missään käy, kotona aina olen.
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
Viime vuonna jouduin olemaan sekä henkisesti että fyysisesti liian paljon yksin, toivotaan että tämä vuosi toisi muutoksen tilanteeseen. :rolleyes:
Joo, itekin olin suuren osan ajaksi yksin viime vuonna. Ja jouduin murehtii mun murheita monesti yksin. :/
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
No, molemmat vuodet olivat mielestäni yhtä mukavat, 2020 oli ihanan rauhallinen, 2021 pääsin näkemään Nightwishin. En osaa muuta sanoa, kun en yleensä missään käy, kotona aina olen.
Joo, itekään en paljoa kylillä hengaile. :D Ja siis mulla taoahtumat on peruuntunut lähinnä koulun osalta, kun penkkarit yms. olis pitänyt just näin koronan aikaan olla. Sit kyl yks sarjisfestivaali mulla jäi noin pari vuotta sitten väliin koronan takii. Ravintola- ja tapahtumarajoitukset ei muuten mua ainakaan nyt haittaa, kun en käytännössä missään käy. :D
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
2021 oli mulle henkilökohtasesti palijon parempi vuosi. Ei sillä että siinä vuodessa juurikaan ois mittää kovin hyvvää ollu mut kummiski, asiat oli vähä paremmi ku toissavuonna.
2020 oli yhtä paskaa, koska sillon alotin viiltelyn, yritin itsaria, sain burnoutin, mun eno ja pappa kuoli, menetin mun kyvyn luottaa ihimisiin ja kaikki asiat oli meijän perheessäki päin persettä
Ää, ikävä kuulla, että sulla oli vuosi 2020 noin kurja. :( Itelläkään se ei ollut hyvä vuosi vaikka olikin parempi kuin viime vuosi. Mutta mukava kuulla, että viime vuonna sulla alkoi mennä parempaan päin. 🌼
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
Itellä nyt ei ole mitään sen kummempia odotuksia ja tuskin mikään tulee suuresti muuttumaan. Korona ei ole mun elämää oikein mitenkään haitannut, mitä nyt olisin halunnut keikoille ja tuo uutisointikin ärsyttää. Elän siis vaan päivän kerrallaan ja yritän olla murehtimatta liikaa.
Joo, itteä nykyään korona enemmän ärsyttää kuin pelottaa ton liiallisen uutisoinnin takia... Toki korona ei ole leikin asia, mutta välillä tuntuu, että mediassa siitä hysterisoidaan liikaa rahan perässä.
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
En osaa sanoa. Juu koronan suhteen varmaan kuvittelin että oltais jo vähän pidemmälle päästy mutta sepä ei toteutunut sitten. Ja no ainakin se kävi viime vuoden aikana että mun liikkuminen vaan meni vaikeammaks ja vaikeammaks ja sellanenkin case kävi, mitä en edes ajatellut olevan mahdollista, että aloin pelätä jopa semi lyhyitä automatkoja julkisten kulkuneuvojen lisäksi. Nyt en oo tainnu joulun jälkeen käydä autossa. En mä muutoin osaa sanoa. Ehkä jopa ahdistuskin tuntui vähän kasvavan vuonna 2021, ihan kun 2020 ei olis ollut niin paha kokonaisuutena siis. Tai sitten se vaan tuntuu tälleen pidemmän ajan kuluttua että se ois ollu helpompaa. Mutta vaikea verrata sinänsä. Mutta silti ihan kivoja vuosia kun vaikka on ahistusta niin mä en silti tykkää ajatella koskaa sillee "ihan paska vuos, haista vittu" siis en ajatellut edes vuodesta 2017 että se oli hirvee vaikka silloin mun vaari kuoli, vaan oikeastaan se oli omalla tavallaan aika ihana vuosi, hullua kyllä. Ja vaikka luulis että olisin kaikkeen vittuuntunut ja varsinkin ihastuksiin niin silti must nää on hyviä muistoja kuitenkin, semmosia omalaatusia D: vaikka muiden mielestä mun elämä on varmasti tylsää niin mulle tää pysähtyneisyys on jotenki luonnollisempaa kai. En tiiä. Tietysti tää ahdistus on nyt ollut tosi pahaa varsinkin viime aikoina mutta kai sekin siitä taas rauhottuu.
Joo mullakin meni fyysinen kunto paskemmaks viime vuonna. :/ Huomasin viime kesänä mulle kasvaneen kyhmy niskaan (johtuukohan lukulomasta ja ylppäreistä?), ja kansanopiston aloittaessani niska-hartia- ja selkäkivut yleistyivät entisestään. :( Oon kyl viime vuonna onneksi alkanut kuntoilla huomattavasti enemmän kuin viime vuosina. 👍🏽
 
Totenkopf

Ragdoll
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
3,839
Reaktioarvo
2,378
Joo, itteä nykyään korona enemmän ärsyttää kuin pelottaa ton liiallisen uutisoinnin takia... Toki korona ei ole leikin asia, mutta välillä tuntuu, että mediassa siitä hysterisoidaan liikaa rahan perässä.
Totta joo, on hyvä että iso osa ottaa koronan vakavasti, mutta osa noista uutisista nyt selvästi on ihan tahallisesti ylidramatisoituja ja ai että silloin vuosi sitten ärsytti ja samalla huvitti ne tyhjät hyllyt kaupassa....:cautious:
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,438
Reaktioarvo
2,891
Joo mullakin meni fyysinen kunto paskemmaks viime vuonna. :/ Huomasin viime kesänä mulle kasvaneen kyhmy niskaan (johtuukohan lukulomasta ja ylppäreistä?), ja kansanopiston aloittaessani niska-hartia- ja selkäkivut yleistyivät entisestään. :( Oon kyl viime vuonna onneksi alkanut kuntoilla huomattavasti enemmän kuin viime vuosina. 👍🏽
Hmm en osaa kyl tosta kyhmystä sanoa. Ite en oo huomannut mitään vaikka oon aika paljon puhelimella mikä ei varmaan niskalle oo paras asento.
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
No siis en tiedä. 2020 en muista juuri mitään mutta tänä vuonna tapasin Hänet ja on ollut ihanaa. Toisaalta olen nyt ollut helvetin väsynyt ja alkanut taas hajoilemaan rutkasti enemmän
 
immortalem

Antikristus
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
25.3.2021
Viestejä
5,136
Reaktioarvo
5,462
2021 oli yksi elämäni parhaita, ellei jopa paras vuosi. En valita.
 
Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
2021 oli yksi elämäni parhaita, ellei jopa paras vuosi. En valita.
Itsellä se oli elämäni hirveitä. D: Mutta kiva kuulla, ettei sulla ja täällä monilla muilla kyseinen vuosi ollut kamala. 😇
 
Ylös Pohja