Ei millään oo mitään väliä mistä mikäkin johtuu. Totuus on se, että mua edelleen vaivaa asia koska mä en osaa elää muulla tavalla. Mä en TIEDÄ vieläkään mitä mun pitää tehdä. Ymmärtääkö kukaan täs maailmas miltä se tuntuu että elät yli 20 vuotta tai jtn noin 20ish vuotta sillä tavalla että et tajua ollenkaan mitä pitää tehdä, yrität löytää vastausta, yrität vuodesta toiseen, et ymmärrä normaalista elämästä mitään, oot traumatisoitunu siitä että sun elämä on ollu kokonaan tämmöstä, oot shokissa edelleen siitä millasta se on ollu kokonaan, oot shokissa siitä ettet tiedä etkä ymmärrä, oot shokissa siitä että kaikki edes voi olla näin outoa, oot niin syvällä siinä asiassa ettei sulla ole tietoakaan siitä mitä on niin sanottu normaali elämä. Kaikki mitä oot koskaa elämässäs yrittänyt on yhen asian ratkaisu, eikä sitä ratkaisua koskaan löydy. Asiaa pahentaa se, ettet tiedä onko kyse siitäkään, vai mistä ihmeestä. Et yksinkertaisesti ole edes varma että mistä siinä on kyse. Vaikka mä kuinka yritän niin. En ymmärrä mistä siinä on kyse. En ymmärrä tätä. En ymmärrä mitä ihmettä mun pitää tässä elämässä tehä. En vain tajua mihin mun pitää mennä. En muista kuin koko ajan välähdyksiä sieltä ja täältä, kaikista eri paikoista mutta kaikkia niitä yhdistää sama ajatus, aina, joka ikisenä ajanjaksona. Esc shitin (tai oli varmaan mello) kattominen joskus 2022? You guessed it, oon ajatellut näitä asioita. Kesän vietto perheen kaa joskus alle 11-vuotiaana? You guessed it, lueskelin kirjaa ja kriiseilin, aivan mistä muustakaan kuin tästä. Yhet festarit ehkä vuonna 2009-2010 tai jossain siinä? Yep, you guessed it, olin hukassa enkä ymmärtänyt eikä mulla ollut niitä vastauksia siihen asiaan. Tätä vois jatkaa aika pitkään, mutta noin nyt esimerkkinä. Kesän vietto yhdessä ihan toisessa paikassa, mutta lapsena sekin? JEP, SAMA ASIA JÄLLEEN. ripari? Jep, silloinkin tehtiin asioita tähän liittyvällä tavalla! 2015 mental breakdown ja saunassa istuminen? JEP, mistä muustakaan! Sinä 2015 samana syksynä yhdessä paikassa koulun kaa illal? JEP, olin aivan hukassa edelleen asian kanssa, ahdistus level noin sata VITUN miljoonaa. Sinä samana syksynä luin pakko-oireisesta häiriöstä jotain mutta se ei auttanut paskaakaan. Yks kesäleiri joskus ehk 2011? Mistä muusta olisin kriiseillyt kuin juuri tästä? Samaa asiaa jälleen! :) hmmmm. Rupesin miettimään sillon kun harrastin tanssii niin mietinkö sielläkin näitä. Oon siis harrastanut niin monessa eri paikassa siis vähintää neljä paikkaa tulee nyt näi äkkiseltään mieleen. Luulen että oon sillonki ollu ahistunu tästä ja näistä asioista. Karate-treeneis? Most likely.. eskaris? Todnäk. Siellä yhdessä paikassa? Hell yes i did. En voinut hyvin. Olenko koskaan voinut hyvin? Miksi veikkaukseni on että en?
Ooh se kun kattelin paljon niit salkkari-dvd:it i guess eli vittu joskus yläastevuosina niin i was fucking going crazy because of this. And that fucking place where i was with my friends? OH, i was going crazy, again.
Kuinka? Kuinka mä voin? Jatkaa? Miten? Miten mä jatkan? Mitä mä teen, herranjumala? Ratkaisua, sitä ei kuulu.
Mitä helvettiä mä oikein teen? What am i suoposed to do?
Siis voiko kukaan ihminen kuvitella sitä että sama mikä on ollu jo päiväkodissa niin vitun sekasin pistäny mun päätä et mul ei oo siitä muuta kun sekavia ja outoja muistoja, niin se sama asia ilmeisesti terrorisoi mua 25-vuotiaana. Ja kaikkien näiden vuosien läpi. Herranvitunjumala muistan kun vuonna 2022 olin jo ihan helvetin loppu, silloin keväämmällä siis, tais olla just sitä mello-aikaa tai jtn. Herranvitunjumala mä olin niin loppu, yhtä loppu kuin nytkin. Tää sama vitun asia. Siis mä en kestä enää. Ai, ja ei pidä unohtaa ööh keväällä 2023ko sitä helvetillistä breakdownia kun hakkasin sohvaa yms muistan siitä ajasta vaan sen kun katoin sitä chester Bennington vidiä.
Siis se yrityksen määrä. Se miten paljon mä oon aina yrittäny, yrittäny ja yrittäny. Se toinen paikka missä olin lapsena viettämäs kesää, jumalauta muistan kun kirjotin mun vihkoon ja helvetti mä yritin ja yritin ymmärtää ja ymmärtää ja ymmärtää muistan vieläkin kun katsoin ikkunasta ulos ja jumalauta, sitte en kans voi unohtaa sitä ku telkkaris soi (oisko ollu joku voice sit) hips dont lie ja taisin pelata ehk mun broidien tai joidenkin kaa biljardii tai jtn. Ja siin kohtaa just olin sillee tyylii "okei mul on tosi vaikeeta mut on sentää periaatteessa ihan hauskaa tekemistä ja tällee et ehkä mä kestän, et ehkä mä kestän jotenkin" okei siis en tietenkään ajatellut sitä täysin noin mut sitä on vaikee selittää sanoilla miten kelasin sen. Kuitenkin muistan niin hyvin sen vitu hips dont lie siin kohtaa :D siis se oli niin raskasta. Se oli niin raskasta ja vaikeeta ku en ymmärtäny ja mä vaan yritin ja yritin.
Siis ei oo mikään ihme et oon vähän pihalla koko ajan, jatkuvasti epätodellinen olo ja oon niin sanotusti traumatisoitunu tästä, koska jos kirjaimellisesti koko elämänsä on ollut tämmöstä niin se ei oo mikään ihan pieni juttu.
Se että ihmiset sanotaan et "mul on vähän ahdistusta" on jotain niin hevonvitun höpöhöpöä verrattuna siihen mitä mun elämä on ollu niin kauan kun muistan sen. En kirjaimellisesti muista mitään ennen tätä. En oikein edes tiedä.
Et jos jonkun kohdalla voidaan puhua mielenterveyden ongelmista niin mun. Jatkuvista, syvistä sellaisista. Sekään ei oo mitään siihen verrattuna että joku sairastuu masennukseen aikuisena normaalin lapsuuden jälkeen. Anteeks, mut sä et tiedä mitään siitä miltä se tuntuu kun et muista muuta aikaa kuin mielenterveyden ongelmat. Mulla ei oo sellaista aikaa että olisin ollut terve. Tai en ainakaan sitä muista itse. Se lähti suoraan siihen että en tajunnut mitään ja ahdistuin, entisen kotini pihalla muistan olleeni ja se ahdistus ja paha olo oli jotain niin suurta etten tiedä vittu mitä sanoa enää. Koko ajan niin ylitsepääsemättömän suuria haasteita lapsuudessa että en oo tajunnu yhtää vittu mitää mistää. Mikä on outoo niin oon siitä huolimatta ollut myös tosi iloinen lapsi, tai ainakin niin must sanotaa ain. Ja kyl mä iteki muistan kaikkee hauskaa myös lapsuudest. Kyl mä oon nauranut. Ja ollu innostunu asioista. Oon suorastaan huutonauranut kavereiden kans ja etc ja etc. Mut myös itkin tosi paljon lapsena.
No joo. Mitä tälle tehdä voi. Ei mitään. Oon tässä sen takia valvonukin ("tätä mä oon valvonu vittu koko yön" 😂😭) koska hhhhhh hhhhhhh hhhhhhh ei mitään vitun aavistusta.
Siis ei voi kukaan uskoa millasta helvettiä tää on
Jep, kärsin mielenterveyden ongelmista ennen kuin oikein edes ymmärsin mitä ne ovat.
Niin pitääköhän mun nyt sitten ilmeisesti KEKSIÄ elämälleni joku tarkoitus vai mitä että? Vai pitääkö mun vain hyväksyä että ei ole mitään? Vai pitääkö mun etsiä vastausta? Vai onko ongelma sittenkin jokin muu ku tämä? Vai mitäköhän, nyt, kokonaisuudessaan, niinkun?
Ei mitään mahdollisuutta. Ei mitään mahdollisuutta. Mutta ilmeisesti voin vain luovuttaa ja olla silleen okei jee tee mitä haluat. Mutta kuinkahan kauan se "jee tee mitä haluat" kestää? Korkeintaan pari viikkoa varmaan ja sekin olisi jo ihme, koska ennemmin tai myöhemmin alan kyseenalaistamaan sitä taas ja oon silleen "MUTKU MUTKU MUTKU MUTKU ENTÄS ENTÄS ENTÄS ENTÄS mut ethän sä tiiä mut ethän sä oo varma mut mitä jos toi mut sit tää mut entäs ennen sitä ja mitä sitä ennen oli ja mitä ajattelin sillon ja mikä se on ja"
