Niinkun mä en tiedä että mistä sellainen tulee että ei vaan tajua. Puuttuuko mulla päästä jotain piuhoja vai mikä sen aiheuttaa etten vain oikeasti tajua? Oonko yksinkertaisesti niin tyhmä? Vai mitä ihmettä mun on tarkoitus tehdä? En ymmärrä miten en voi tajuta mitään elämästä. Sitä kuvittelis et mun ainut vaihtoehto olis tehä asiat uusiks ja päättää jotakin, uudestaan. Mut en voi tehdä mitään uutta päätöstä siksi että se ei vain toimi niin. Mutta ei ne vanhatkaan päätökset ole kai mitenkään päteviä koska ennen niitä oon tehny mitä sattuu, vaikkapa 0-vuotiaana, luulisin. Siitä vois päätellä et tosiaan voin tehä mitä sattuu, koska tein silloinkin. Jos se ois noin niin se olis varmaan yksinkertaista.. mut kun se ei oo ihan noinkaan............. Vaan kyse on....... NIIN, mistäköhän? Sehän se suurin kysymys on. En TIEDÄ mistä on kyse.
Ja arvaa kuinka en vittu jaksa ajatella tätä asiaa. Kuka vittu voi ikinä jaksaa kun ei tajua hevonhelvettiäkään asiasta? Et kai sä silloin jaksa ajatella asiaa jos sun ajatukset ei ees kulje kunnolla.
Mulle vaan jäi tosiaan lapsuudesta se, että mun on pakko selvittää se asia. Se tuntui aina niin tärkeältä ja elin siinä maailmassa aina, joten en ymmärrä miten se ei voisi merkata. Kai se oli mun suurin ongelma ja elämäni tärkein asia. Mut en siitä huolimatta ymmärrä mistä on kysymys. En pysty selvittää asiaa ja se muuttaa kai koko ajan muotoaan. Kai?
Tietenkin jos asian selittää näin se ei kuulosta miltään, mutta jos on elänyt mun elämän niin se on täysin mahdoton asia elää jotenkin sen kanssa. Sen takia mä alan miettiä että onkohan tosiaan mun ainut vaihtoehto itsemurha vai ? Koska ton asian kaa ei voi elää enkä saa sitä ratkaistua, enkä tiedä mitä pitäs tehdä kun en keksi mitään.. jos päättäisin että ok, vapaus on oikein, eli että mulla ois vapaus tehdä mitä vaan, niin okei, mutta ei se,, mä en tiedä meneekö se niin. Mä en tiedä mikä on oikein, se kai tässä on se ongelma. Mä voin kuvitella jotenkin sen että miten huolettomasti tavalliset ihmiset elää ilman tätä asiaa ja mä en vois olla kateellisempi. On niin hullu ajatus ja sellanen helpottava, että pääsis tästä eroon. Jos mä mietin että mä pääsisin tästä eroon, et yhtäkkiä se kaikki paha vaan pyyhittäisiinkin pois, niin se ois niin outoa koska yhtäkkiä kaikki mikä on vaivannu mua ei enää vaivaiskaan. Mitään ongelmaa ei oliskaan.
Haluaisin mennä nukkumaan koska oon tosi väsyny, mutta.. mä en tiedä voinko, koska en ylipäätäänkään tiedä, mitä voin tehdä. Mietin pääni puhki koko ajan enkä jaksa enää tätä epätietoisuutta.
Jos pystyisin vaa odottaa, odottaa ja odottaa, todennäköisesti hyvin pitkään, että se menis niiku pois. Et se ongelma poistuiski kokonaan. Et tapahtuis jotenkin joku ihme ja yhtäkkiä kaikki oliski hyvin. Voinhan mä toki odottaa. Kattoa tapahtuisko ihmettä. Oon sitä täs toivonu. Et yhtäkkiä kaikki oliski hyvin. Että kaikki olis ensimmäistä kertaa elämässäni oikein. Tai ainakin ensimmäistä kertaa pystyisin tiedostamaan sen kunnolla koska tosiaan kaikki on saattanu olla oikein, mutta jos on ollu se on ollu niin pienenä etten muista siitä mitään. Koska en muista elämässäni oikeastaa yhtäkään hetkeä milloin kaikki olis ollu oikein. Se on niin paha kun elämä alkaa sillä, tai ne ensimmäiset kunnon muistot on niitä että kaikki on lähtenyt heti tosi tosi tosi tosi väärin, niin sitten ei niinkun ikinä ollut mitään mahdollisuutta eikä mikään oo vieläkään ikinä sen jälkeen ollu oikein. Et en mä tiedä. Ehkä mä sitten vain odotan nyt että jossakin vaiheessa kaikki olis oikein. Että kaikki pyyhkiytyis pois jollain lailla, en kyllä tiedä miten, mutta toivon yhä että tapahtuis jokin ihme. En voi muutakaan. Kun odottaa ihmettä :D ehkä sellainen voi tapahtua. En nimittäin voi tehdä asialle mitään, sillä en ymmärrä, joten oikeastaan mun ainut vaihtoehto on yhä ja yhä vain odottaa.