Suhteet onko kellään semmonen olo ettei muut ihmiset kiinnosta ollenkaan?

[haituvainen]

ei kertakaikkiaan oo minkäänlaista kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan tai halua nähdä ketään kaveria D: tuntuu kun oisin erakoitumassa täysin.. en tunne kuuluvani mihinkään tai oo kellekään se kaikista tärkein, enkä myöskään tunne kunnon syvää yhteyttä kehenkään. tää fiilis miulla on ollu kauan, heittäisin arviolta ehkä 8 vuotta jopa (ei tosin sillon alussa niin vahvasti, se on voimistunu aina pikkuhiljaa ja vahvimmillaan ollu ehkä viimeset 3 tai 4 vuotta). tuntuu että kaikilla muilla on ystäviä joiden kans he viettää aikaa, miulla ei oikein oo. tai vaikka sillon tällön onkin niin jotain vaan puuttuu niistä kaverisuhteista / en saa niistä mitään irti ja ne ottaa enemmän kun antaa. varmasti sillä on vaikutusta että miulla on keskivaikee/vaikee masennus ja yleistyny ahdistuneisuushäiriö, kyllähän ne todellakin vähentää halua olla muiden kanssa ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta D: masennus latistaa tunne-elämän, ja yleistyny ahdistuneisuus aiheuttaa sit sen kauheen spekulaation ja huolestuneisuuden mun ja toisen ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta.
tätä on vaikee selittää ja tähän liittyy niin paljon eri ajatuksia, mutta pointti on se että oon rypeny tässä tilanteessa niin kauan etten usko mihinkään ulospääsyyn enää. haluan tuntea syvää yhteyttä, rakastaa muita ja tuntee oloni hyväks ollessani kavereiden kanssa, mutta en vaan pysty siihen. ja yleistyny ahdistuneisuus aiheuttaa muuten sen, etten aina tiiä onko joku kaveri jotenkin ilkee ja feikki vai ylireagoinko pelkästään. tuntuu että ainakin yksi mun kaveri asettaa AINA muut kaverinsa mun etusijalle, mutta tätäkin spekuloin hirveesti että onko tää vaan mun pään tuottamaa hölynpölyä vai totta D: veikkaan että totta, koska hänen kommentit on aina sitä luokkaa et "voin viettää aikaa sun kanssa, jos kukaan muu kaveri ei pysty näkemään". emotionaalinen yksinäisyys on perseestä ja sit kun ei enää itekään oo perillä että onko se pelkästään emotionaalista vai ihan oikeetakin niin tuntuu että sekoan D:

 

[haituvainen]

up

 

[haituvainen]

up

 

[Taivaansini]

En osaa sanoa tohon oikein mitään. D: Itteäni kiinnostaa ihmiset vaikkein kavereita ihan joka päivä jaksaiskaan tavata.

 

[Totenkopf]

Tuntuu usein että kiinnostaa joku hyvin kaukainen ihminen kuten vaikka joku nettikaveri toiselta puolen maailmaa mutta lähipiirin ihmiset ei kiinnosta ollenkaan....

 

[Vikatikki]

Mulla ei ole ollu kavereita ollenkaan yläasteen jälkeen, en halua mitään yhteyksiä ihmisiin jotka oon tuntenu sillon koska olin hirveen inhottava ihminen.
Nykyään tykkään ihmisseurasta enkä viihdy yksin mutta läheiset ihmissuhteet kumppania lukuunottamatta ahdistaa. Mulle ei oo ongelma viettää aikaa esimerkiks kumppanin kavereiden ja sukulaisten kanssa mutta ei oo mitään halua syventää niitä suhteita. Ja jostain syystä vierastan tosi paljon ihmisiä jotka on mun kanssa samanikäsiä :D
Mulla tulee myös noita epäluuloja ja ahdistumisia ihmisten kanssa, johtuu persoonallisuushäiriöstä ja ahistuneisuushäiriöstä.

 

[qualitymonkey]

Juu ahdistaa kaverit monesti. Tykkään niistä tavallaan, ne on ihan ok ja sillee mut jotenkin vaan ahdistaa ja emt. Tuntuu usein että täytyy henkisesti valmistautua näkemään niitä ja sit vasta pystyy hengittää ku pääsee pois.

 

[haituvainen]

Juu ahdistaa kaverit monesti. Tykkään niistä tavallaan, ne on ihan ok ja sillee mut jotenkin vaan ahdistaa ja emt. Tuntuu usein että täytyy henkisesti valmistautua näkemään niitä ja sit vasta pystyy hengittää ku pääsee pois.

"tuntuu että täytyy henkisesti valmistautua näkemään niitä ja sit vasta pystyy hengittää ku pääsee pois", tän meinasin mainita alotusviestissä mutta unohin kokonaan D: on jotenkin aina sellanen jännittyny ja varautunu olo, sellanen et kaikki tapaamiset vie kauheesti energiaa

 

[badassbish]

Introverttinä voin sanoo, että kyllä, väsyttää ja ahistaa jos oon liikaa ihmisten kaa - jopa niiden parhaiden ystävien. Oma tilanne ei toki oo sama kun sulla, mutta en todellakaan jaksa tavata kavereita tai ystävii tosi usein. Koulukaverit menettelee ja tapaan frendei sillon tällön lomilla ja viikonloppusin, mutta usein tarviin vaan aikaa yksinäni

En todellakaan oo mikään asiantuntija, mutta suosittelisin että hankit jonkinlaisii nettikavereita. Enkä nyt tarkota niitä hämäriä tyyppejä oudoilta sivustoilta, vaan jotain omankaltasta seuraa, jonka kaa voit jutella netissä. Itelläkin oli joskus sellasii snäppikavereita, joiden kaa oli tosi ihana jutella lähes päivittäin - mutta heistäkään en tavannut ku yhen. Yksinäisyyttä (tai miten haluaakaan ko. tunnetta nimetä) voi oikeesti helpottaa iha vaa snäppäys puolitutun kaa

 

[Taivaansini]

Introverttinä voin sanoo, että kyllä, väsyttää ja ahistaa jos oon liikaa ihmisten kaa - jopa niiden parhaiden ystävien. Oma tilanne ei toki oo sama kun sulla, mutta en todellakaan jaksa tavata kavereita tai ystävii tosi usein. Koulukaverit menettelee ja tapaan frendei sillon tällön lomilla ja viikonloppusin, mutta usein tarviin vaan aikaa yksinäni

En todellakaan oo mikään asiantuntija, mutta suosittelisin että hankit jonkinlaisii nettikavereita. Enkä nyt tarkota niitä hämäriä tyyppejä oudoilta sivustoilta, vaan jotain omankaltasta seuraa, jonka kaa voit jutella netissä. Itelläkin oli joskus sellasii snäppikavereita, joiden kaa oli tosi ihana jutella lähes päivittäin - mutta heistäkään en tavannut ku yhen. Yksinäisyyttä (tai miten haluaakaan ko. tunnetta nimetä) voi oikeesti helpottaa iha vaa snäppäys puolitutun kaa

Mulla on toi sama. Oon kai introvertti ja ei just jaksa nähä ees parhaita kavereita hirveen usein vaan tarttee oma aikaa. Koulussa kuitenkin on helppo tavata kavereita ja se on mukavaakin. Ehkä siks, ku siellä myös opiskellaan eikä sinne men vaan kavereitten takii. Viikoittainen tapaaminen vois olla ihan hyvä, paitsi jos on koulussa viis päivää ja kaverit käy eri kouluu niin ei välttis koulun jälkeen jaksa nähä ja viikonloppuisin saattaa tarvita omaa aikaa. Onneks mun kaveritki on samallaisia, eli ei jaksa koko ajan tavata.