Perkeleen unet

Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,143
Okei, en tiedä, onko tää oikea alue, mutta tämä teksti tulee sisältämään runsaasti hömppää, niin ajattelin sitten laittaa aihe vapaaseen.

Koska ihmisiä kiinnostaa unet niin paljon ja kaikki kuuntelee mielellään toisten kertomuksia unista, joten ajattelin näin ystävänpäivän ratoksi kertoa teille, millaisia ystävänpäivälahjoja aivoni antoivat minulle viimeyönä.

1.

Outo uni. Nukuin siinä omassa sängyssäni kotona hiihtoloman vietossa ja tunne oli niin vahva että epäilin olevani oikeastikin kotona. Koitin muistella unessa, et olenko unen ulkopuolella kotona vai koulun yhteydessä olevassa asuntolassa. Hetki ei edes tuntunut unelta vaan äärettömän karmealta että sydämeni hakkasi. Ahdistavinta unesta teki se kun en meinannut herätä siitä. Osasin kuitenkin epäillä olevani unessa koska siinä oli niin paljon outoja asioita suhteutettuna tosielämään. Ainoa outo asia unessa oli sängyn paikka joka oli lapsuuteni sänkypaikassa huoneessani sekä taustalla kuuluva musiikki (joka ilmeisesti soi vaan korvamatona päässäni, en kuitenkaan tunnistanut biisiä). Kyseenalaistin myös todellisen olinpaikkani miettimällä aiempia tapahtumia. Onko mitään keinoa, miten olisin päässyt omaan kotiini? Muistin kuitenkin olleeni samassa unessa junassa aiemmin ennen sitä, joka antoi minulle yhden syyn uskoa uneni olevan todellista elämää, koska loogiset tapahtumat. Katsoin myös päivämäärää puhelimestani ja siinä näkyi ”perjantai 7.helmikuuta” eli hiihtolomaan olisi vielä tovin aikaa ja jostain syystä olinkin lähtenyt viikkoja aikaisemmin junalla himaan. Silloin tunsin pakottavaa tarvetta yrittää saada itseäni hereille ja yritin avata silmiäni mutta se oli mahdotonta, koska silmäni olivat jo auki unessa. En usko olleeni unihalvauksessa koska pystyin liikkumaan unessa ja ympäristö oli unen ympäristö. Puhuin aiemmin kohonneesta sydämeni sykkeestä, josta päänsisäinen ääni huomautti minua. Se sanoi jotenkin näin (ei sanantarkasti, mut pointti oli tää): ”sydämesi syke kasvaa, jos annat pelolle valtaa ja sydämesi syke innostuu vielä lisää jos pelkäät sydämesi ääniä.”

Unen lopussa päässäni soi katkelma omasta biisistäni. Herättyäni mietin että missä ihmeessä oon ja unessa vallitseva sama karmaiseva fiilis seurasi minua hereillekin saakka. Asuntolassa siis olen ja vielä hereilläkin minun oli vaikeaa uskoa sitä. Tunne oli niin outo, että aloin epäilemään, että olinkohan lähellä kuolla, kun olin niin tiukasti unimaailmassa kiinni. Unen jälkeen aloin etsimään googlesta tietoa oudoista unista ja luin juttuja unihalvauksista, joiden lukeminen ilmeisesti oli syypäänä seuraavaan uneen:

2.

Kun uskalsin nukahtaa uudestaan, näin unen jossa laulelin jotain omaa biisiä. Siinä oli aurinkoinen talvipäivä. Näin kans siinä naapurin traktorin, joka oli violetti ja siinä oli lumikauha. Se ajoi ihan saatanan lujaa mut onneks pois päin musta. Sit kävelin tiellä kasuaalisti esittäen olevani musiikkivideossani, kävelin ihmisten läpi samalla laulaen, melkein kuin siinä The Verven musavideossa mut ei ihan, vaan ihmiset oli haamuja jotka pystyin läpäisemään. Musiikkivideossa mulla oli viininpunainen pitkä untuvatakki.
Sit havahduin siihen, että laulan samaa biisiä koko ajan, pidin pienen tauon ja aloin laulamaan uudestaan. Sit heräsin ja tajusin laulavani oikeesti ja herättyäni vaivuin unihalvaukseen, jossa irtaannuin ruumiistani koska aivot muisti että ”mitäs, miksi olen unohtanut tämän keinon aiheuttaa pelkoa kantajassani?” Ajattelin ja koitin epätoivoisesti inistä sanaa ”alas”, jonka myötä aloinkin laskeutumaan alas.
Sen aikana saatoin jopa kiljua, koska meni hermot unihalvaus kierteeseen.

Harmi kun en enää muista, miltä biisi kuulosti. Balladi se ainakin oli. Unessa ainakin bängäs hyvin.

Kiitos aivot oikein paljon tästä kauniista ystävänpäivälahjasta, huom! ironisesti.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,493
Reaktioarvo
2,893
Siis onko oikeest tolleen ruumiista irtautuminen mahollista ? Ku mulle ei oo koskaan käyny niin ja oon aina ihmetellyt että miten helvetissä. Mitä siinä niinku tapahtuu?

Tosin..... En tiedä oliks tän lukeminen nyt ihan hyvä juttu kun ahdistaa valmiiks mut en tiedä en jotenkin ajatellut että olis noin ahistavia unia D: äh tuntuu että mitään ei pysty tekemään tai lukemaan ilman että vitullinen ahdistus tulee. Tota noin itekin oon kyllä nähny aika outoi ja ahistavia unia täs, yks kerta täs ihan viime päivinä nii olin jonku hiton bussin kyydissä joka sitten suistui pois tieltä ja ajo jonneki sivuun ja tunsin siin kuinka se vaa ajo sinne ja ajattelin että kuolen nytten. Yks karseimmista tunteista mitä oon unessa kokenu, varmaan oli jopa pahempi kun se uni missä mut yritettiin raiskata vaikka toki sekin oli ihan vitun pelottava.
 
Se on vain sellainen tunne että ”irtaantuu ruumiistaan”.

Hyi mikä uni tuoki D:
Raiskausunet kans on iu D:
 
Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,143
Niin mutta siis näkeekö siinä itsensä ulkopuolelta :o

Niinpä D:
Minä en ainakaan näe. Toki jotkut näkevät, mut mulla se tunne on niin vahva. Mut suosittelen että tämän seuraavan lukija lukis omalla vastuulla varsinkin nyt näin iltamyöhään. Piilotan ne spoilerin taakse D:

Lapsena muistan tosin nähneeni itseni kerran yöllä yläpuolelta unen ja valveen rajamailla. Se tosin saatto olla silkkaa unta ku näytti niinku oisin leijunut veden päällä. Mut mä näin itseni sängyssäni nukkumassa yläpuolelta just siinä asennossa missä oikeastikin sillä hetkellä nukuin ja veljeni näin sängyssään myös, joka oli huoneessani oikeastikin nukkumassa. Lapsena mun kaikki unet oli muutenkin paljon rajumpia kuin nykyään.

Itse en ole unihalvauksen aikana nähnyt oikeastaan mitään demoneja huoneen nurkalla, koska olen tiedostanut unihalvauksen olevan päällä, joten olen välttänyt silmien avaamista sillä hetkellä. Tosin sillä hetkellä saatan tuntea kosketuksia.
 
Oho. Aika jännä. Ite en siis tosiaan oo koskaan kokenut tuota ruumiista irtautumista, unihalvauksen oon tainnut saada mutta en kyllä nähnyt muistaakseni mitään enkä tiedä tunsinko edes. Tai en oo varma oliko se unihalvaus mut muistak vaan sen et yritin kääntyy tai jotain mut en pystynyt. Tosin en oo varma oliko se vielä unta vai olinko hereillä
 
Ylös Pohja