Aihe vapaa Olenko sitten kuitenkaan introvertti vai vaan ujo?

[Taivaansini]

En ollut varma, mihin tän laittais niin laitoin sitten tänne. Mutta siis oon aina ajatellut olevani todennäköisesti introvertti, mut sit tänä vuonna oon alkanut miettii, et oonkohan mä sittenkin vaan ujo ambivertti? Aiemmin musta tuntu, että sosiaaliset tilanteet vie voimia, mutta enää ei oikeastaan edes tunnu siltä. Enemmänkin se, mitä ambivertilla on, että tarviin sekä omaa aikaa, mutta myös niitä sosiaalisia tilanteita. Ja lisäks mun perheessä on äidin ja isän lisäks viis pikkusisarusta eli seura ei kotona ollessakaan lopu ikinä kesken ja mun vanhimman pikkusiskonkin kaa puhun aina ihan silleen vähän väliä, kun kumminkin ollaan samassa huoneessa.

Ja en ees koe olevani enää niin hiljanen ja ujo vaikka kaikkia mua sillä tavalla aina kuvaileekin. Niin tai no, ne jotka ei tunne mua. Ne jotka tuntee mut, sanoo että oon tilanteesta riippuen hiljainen. Äiti toisaalta sanoo välillä, että pienenä olin tuntemattomien seurassa tosi hiljainen yms. mutta nykyään tosi puhelias, mutta hän ei kai sitten olekaan nähnyt mua hirveästi muiden seurassa...

Ja siis ku ala-asteella ja sitä nuorempana ja oikeastaan vähän vielä yläasteellaki olin oikeasti hiljanen ja ujo. Esim. ala-asteella en aina edes vastannut, jos joku luokkalainen kysy multa jotain, tai muuta vastaavaa, koska en uskaltanut vastata ja menin vaan jotenkin lukkoon ja vastasin aina tosi lyhyesti. Oppitunneilla olin kuitenkin aktiivinen viittaaja. Ja siis se oli oikeesti aika harvinaista, jos puhuin mitään ja jos oli jokin ryhmätyö niin olin aina hiljaa siinä enkä ainakaan ite tehnyt alotetta ryhmätyön edistämiseksi yms.(tiedän et tää kuulostaa pahalta ja kaikkee, enkä oo mitenkään ylpee näistä tavoistani, mutta se puhumisen pelko oli mulla oikeesti vaan niin paha) Ja ku katoin Hullu hullumpi yläaste-sarjasta uusimmalta kaudelta sen jakson, jossa harjoteltiin niitä ystävänpäivätansseja niin olin oikeesti ihan, ku se Antin pari eli en ois vastannut sille mitään ja muutenkin käyttäydyin aina samalla tavalla, kuin se.

Yläasteella se vähän helpottu ja aloin puhumaan mun kavereille sujuvasti ja muillekkin vastailin yms. mutta ryhmätyöt oli yhä mulle vaikeita ja olin vaan hiljaa niissä, jos toinen ei sanonut mitään.

Tänä vuonna päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja viime keväästä lähtien oon vaan parantunut. Jos kukaan ei ryhmätöissä sano mitään ennen mua niin mä sanon ja jos joku luokkalainen kysyy yleisesti jotain niin vastaan ja saatan ottaa osaa keskusteluun. Ja pystyn puhumaan tuntemattomien kanssa paljon paremmin, kysyä kysymyksiä, vastata kunnolla yms. enkä oo keskustellessa tosi passiivinen niinkuin ennen.

Oikeestaan mulla vaan ei oo rohkeutta mennä vaan randomisti juttelee ihmisille, mut jos joku on mun kaa samassa ryhmässä, ruokapöydässä yms. niin otan kaikki tommoset tilaisuudet vastaan ja juttelen tyypeille ja teatteriharrastuksessakin oon nyt puhunut tyypeille ja yhestäki ehti tulla oikeestaan jo ihan kaveri ennen joululomaa.(ja aiempina vuosina en oo siis ikinä ennen puhunut kellekkään mun harrastuksissa juurikaan, mutta toisaalta teatterissa juttelu on myös helpompaa)

Niin siis, ku oon kehittynyt omasta mielestäni tosi paljon, eikä tommoset tilanteet jännitä mua niin paljon niin musta vaan on tosi inhottavaa, kun kaikilta amiksessa aina kuulee, kuinka ujo ja hiljanen oon vaikka jos ne tulis juttelemaan mulle niin en mä enää olis hiljanen, mulla vaan ei oo oikein kavereita siellä. :/

Ja muutenkin musta tuntuu, et ihmiset pitää kaikkia semmosia tyyppejä hiljasina, joilla ei oo kavereita. Suoritan kaksoistutkintoo ja mun kanssa samoilla oppitunneilla käy yks toinen kaksoistutkintolainen, joka on mun kaverin mielestä hiljanen vaikka mun mielestä(tai kenenkään amiksen mielestä) se ei ollenkaan oo. Lukiossa sillä on kyl pari kaverii, mutta ehkä se ei sit vaan oo vielä kunnolla sopeutunut porukkaan, tai jotain, koska on välkät yleensä yksin yms. Oon kuitenkin nähnyt sen monet kerrat sen kavereitten kaa ja se on niitten kaa just tosi sosiaalinen ja kaikkee ja ku puhuin yhen sen luokkalaisen kaa niin seki sano ettei se oo kyllä yhtään hiljanen.

Ja siis mun pikkusiskoa ei olla oikeastaan ikinä kai ajateltu hiljasena ja mä oon aina ajatellut sitä mua puheliaampana, mutta oikeastaan, kun miettii niin se puhuu vähemmän tuntemattomien seurassa, mutta sillä on niin paljon kavereita, joiden kanssa se aina on niin se ei vaikuta yhtään hiljaselta, mutta ilman kavereita se saattais olla jopa mua hiljaisempi.

Mut niin, en ehkä puhu joka tilanteessa, mutta en enää pitäis itteeni enää niin hiljasena enkä yhtä ujonakaan, mutta en mä silti oo alussa mikään puheliain persoona, enkä ikinä mee tutustumaan tyyppeihin vaan juttelen semmosissa tilanteissa missä se on luontasempaa enkä niinkun lähesty ihmisiä juttelumielessä. Ja mua harmittaa, kun siis mun nykynen luokka ei oo nähnyt mua ennen kouluun menoa ja ainoastaan yks on ollut ees mun rinnakkaisluokalla.(ja se muuten sano yhelle sen kaverille, et vois jutella mulle, mut oon niin hiljanen :)) Ja siis se on hyvä, kun saa niinku uuden alun, mutta ne ei tunne mua ja näkee vaan sen, millanen oon nykyään, eikä sitä millanen oon ollut aiemmin ja millanen oon kehittinyt, toisin kuin lukiolaiset, joista suurin osa on mun entisiä luokkalaisia.

Mut joo, en sit tiiä oonko introvertti vai ambivertti? Ja joo, sori ku tuli näin pitkä viesti. Oli pakko päästä avautumaan jollekkin ja pohdiskella näitä juttui. Olis kiva löytää esim. vertaistukee, tai muuta vastaavaa, tai tietää ees pitäiskö sanoo itteeni ambivertiksi vai introvertiksi. Etenkin kun näihin liittyy niin monta eri asiaa. D:

 

[Xanor]

En ollut varma, mihin tän laittais niin laitoin sitten tänne. Mutta siis oon aina ajatellut olevani todennäköisesti introvertti, mut sit tänä vuonna oon alkanut miettii, et oonkohan mä sittenkin vaan ujo ambivertti? Aiemmin musta tuntu, että sosiaaliset tilanteet vie voimia, mutta enää ei oikeastaan edes tunnu siltä. Enemmänkin se, mitä ambivertilla on, että tarviin sekä omaa aikaa, mutta myös niitä sosiaalisia tilanteita. Ja lisäks mun perheessä on äidin ja isän lisäks viis pikkusisarusta eli seura ei kotona ollessakaan lopu ikinä kesken ja mun vanhimman pikkusiskonkin kaa puhun aina ihan silleen vähän väliä, kun kumminkin ollaan samassa huoneessa.

Ja en ees koe olevani enää niin hiljanen ja ujo vaikka kaikkia mua sillä tavalla aina kuvaileekin. Niin tai no, ne jotka ei tunne mua. Ne jotka tuntee mut, sanoo että oon tilanteesta riippuen hiljainen. Äiti toisaalta sanoo välillä, että pienenä olin tuntemattomien seurassa tosi hiljainen yms. mutta nykyään tosi puhelias, mutta hän ei kai sitten olekaan nähnyt mua hirveästi muiden seurassa...

Ja siis ku ala-asteella ja sitä nuorempana ja oikeastaan vähän vielä yläasteellaki olin oikeasti hiljanen ja ujo. Esim. ala-asteella en aina edes vastannut, jos joku luokkalainen kysy multa jotain, tai muuta vastaavaa, koska en uskaltanut vastata ja menin vaan jotenkin lukkoon ja vastasin aina tosi lyhyesti. Oppitunneilla olin kuitenkin aktiivinen viittaaja. Ja siis se oli oikeesti aika harvinaista, jos puhuin mitään ja jos oli jokin ryhmätyö niin olin aina hiljaa siinä enkä ainakaan ite tehnyt alotetta ryhmätyön edistämiseksi yms.(tiedän et tää kuulostaa pahalta ja kaikkee, enkä oo mitenkään ylpee näistä tavoistani, mutta se puhumisen pelko oli mulla oikeesti vaan niin paha) Ja ku katoin Hullu hullumpi yläaste-sarjasta uusimmalta kaudelta sen jakson, jossa harjoteltiin niitä ystävänpäivätansseja niin olin oikeesti ihan, ku se Antin pari eli en ois vastannut sille mitään ja muutenkin käyttäydyin aina samalla tavalla, kuin se.

Yläasteella se vähän helpottu ja aloin puhumaan mun kavereille sujuvasti ja muillekkin vastailin yms. mutta ryhmätyöt oli yhä mulle vaikeita ja olin vaan hiljaa niissä, jos toinen ei sanonut mitään.

Tänä vuonna päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja viime keväästä lähtien oon vaan parantunut. Jos kukaan ei ryhmätöissä sano mitään ennen mua niin mä sanon ja jos joku luokkalainen kysyy yleisesti jotain niin vastaan ja saatan ottaa osaa keskusteluun. Ja pystyn puhumaan tuntemattomien kanssa paljon paremmin, kysyä kysymyksiä, vastata kunnolla yms. enkä oo keskustellessa tosi passiivinen niinkuin ennen.

Oikeestaan mulla vaan ei oo rohkeutta mennä vaan randomisti juttelee ihmisille, mut jos joku on mun kaa samassa ryhmässä, ruokapöydässä yms. niin otan kaikki tommoset tilaisuudet vastaan ja juttelen tyypeille ja teatteriharrastuksessakin oon nyt puhunut tyypeille ja yhestäki ehti tulla oikeestaan jo ihan kaveri ennen joululomaa.(ja aiempina vuosina en oo siis ikinä ennen puhunut kellekkään mun harrastuksissa juurikaan, mutta toisaalta teatterissa juttelu on myös helpompaa)

Niin siis, ku oon kehittynyt omasta mielestäni tosi paljon, eikä tommoset tilanteet jännitä mua niin paljon niin musta vaan on tosi inhottavaa, kun kaikilta amiksessa aina kuulee, kuinka ujo ja hiljanen oon vaikka jos ne tulis juttelemaan mulle niin en mä enää olis hiljanen, mulla vaan ei oo oikein kavereita siellä. :/

Ja muutenkin musta tuntuu, et ihmiset pitää kaikkia semmosia tyyppejä hiljasina, joilla ei oo kavereita. Suoritan kaksoistutkintoo ja mun kanssa samoilla oppitunneilla käy yks toinen kaksoistutkintolainen, joka on mun kaverin mielestä hiljanen vaikka mun mielestä(tai kenenkään amiksen mielestä) se ei ollenkaan oo. Lukiossa sillä on kyl pari kaverii, mutta ehkä se ei sit vaan oo vielä kunnolla sopeutunut porukkaan, tai jotain, koska on välkät yleensä yksin yms. Oon kuitenkin nähnyt sen monet kerrat sen kavereitten kaa ja se on niitten kaa just tosi sosiaalinen ja kaikkee ja ku puhuin yhen sen luokkalaisen kaa niin seki sano ettei se oo kyllä yhtään hiljanen.

Ja siis mun pikkusiskoa ei olla oikeastaan ikinä kai ajateltu hiljasena ja mä oon aina ajatellut sitä mua puheliaampana, mutta oikeastaan, kun miettii niin se puhuu vähemmän tuntemattomien seurassa, mutta sillä on niin paljon kavereita, joiden kanssa se aina on niin se ei vaikuta yhtään hiljaselta, mutta ilman kavereita se saattais olla jopa mua hiljaisempi.

Mut niin, en ehkä puhu joka tilanteessa, mutta en enää pitäis itteeni enää niin hiljasena enkä yhtä ujonakaan, mutta en mä silti oo alussa mikään puheliain persoona, enkä ikinä mee tutustumaan tyyppeihin vaan juttelen semmosissa tilanteissa missä se on luontasempaa enkä niinkun lähesty ihmisiä juttelumielessä. Ja mua harmittaa, kun siis mun nykynen luokka ei oo nähnyt mua ennen kouluun menoa ja ainoastaan yks on ollut ees mun rinnakkaisluokalla.(ja se muuten sano yhelle sen kaverille, et vois jutella mulle, mut oon niin hiljanen :)) Ja siis se on hyvä, kun saa niinku uuden alun, mutta ne ei tunne mua ja näkee vaan sen, millanen oon nykyään, eikä sitä millanen oon ollut aiemmin ja millanen oon kehittinyt, toisin kuin lukiolaiset, joista suurin osa on mun entisiä luokkalaisia.

Mut joo, en sit tiiä oonko introvertti vai ambivertti? Ja joo, sori ku tuli näin pitkä viesti. Oli pakko päästä avautumaan jollekkin ja pohdiskella näitä juttui. Olis kiva löytää esim. vertaistukee, tai muuta vastaavaa, tai tietää ees pitäiskö sanoo itteeni ambivertiksi vai introvertiksi. Etenkin kun näihin liittyy niin monta eri asiaa. D:

Mulla kyl sama eli käyttäydyn eri sosiaalisissa ympäristöissä eri tavalla. Ei kannata huolestuu, mutta tiedostaa tilanne. Eli jos oot joidenkin tuttujen kaa, niin oot sit sosiaalisempi ihminen ku yksin? Emt.

 

[Tulisydän]

Mulla on vähän sama homma.

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Mulla täysin sama juttu. Ja sitten se just, että riippuu hyvin paljon myös seurasta ja niistä muista ihmisistä. Joidenkin ihmisten seuraa jaksaisin loputtomiin, olen ulospäinsuuntautunut ja saan siitä energiaa, kuten ekstrovertti, mutta toisaalla olen hiljainen ja olisin paljon mielummin vain yksin. Juuri mietin tuossa että on pari porukkaa, joissa käyttäydyn täysin päinvastaisesti toisiinsa verrattuna, olen aivan eri ihminen.

Persoonallisuustestin mukaan olenkin 55% introvertti.

 

[Taivaansini]

Mulla kyl sama eli käyttäydyn eri sosiaalisissa ympäristöissä eri tavalla. Ei kannata huolestuu, mutta tiedostaa tilanne. Eli jos oot joidenkin tuttujen kaa, niin oot sit sosiaalisempi ihminen ku yksin? Emt.

Joo, tiedostan kyllä, että oon yleensä puheliaampi tuttujen kanssa, kuin lähes tuntemattomien, mutta sekin oikeesti vaihtelen ja välillä saatan olla tuntemattomienkin seurassa ihan yhtä puhelias, kuin kavereiden.

 

[Taivaansini]

Mulla täysin sama juttu. Ja sitten se just, että riippuu hyvin paljon myös seurasta ja niistä muista ihmisistä. Joidenkin ihmisten seuraa jaksaisin loputtomiin, olen ulospäinsuuntautunut ja saan siitä energiaa, kuten ekstrovertti, mutta toisaalla olen hiljainen ja olisin paljon mielummin vain yksin. Juuri mietin tuossa että on pari porukkaa, joissa käyttäydyn täysin päinvastaisesti toisiinsa verrattuna, olen aivan eri ihminen.

Persoonallisuustestin mukaan olenkin 55% introvertti.

Ihanaa saada vertaistukea. D: Ja siis mulla on silleen et nykyään edes tuntemattomien seura ei aina uuvuta vaan voin saada siitäkin energiaa. Nykyään ainoastaan esim. ilkeitten ihmisten kanssa on vaikeaa puhua.

 

[Tulisydän]

Mulla täysin sama juttu. Ja sitten se just, että riippuu hyvin paljon myös seurasta ja niistä muista ihmisistä. Joidenkin ihmisten seuraa jaksaisin loputtomiin, olen ulospäinsuuntautunut ja saan siitä energiaa, kuten ekstrovertti, mutta toisaalla olen hiljainen ja olisin paljon mielummin vain yksin. Juuri mietin tuossa että on pari porukkaa, joissa käyttäydyn täysin päinvastaisesti toisiinsa verrattuna, olen aivan eri ihminen.

Kuulostaa kyllä samaistuttavalta. D:

 

[auringon_lasku]

emt ei sitä tarvi tietää mut sanosin ambivertti jos noista kahesta pitäs veikkaa

 

[Taivaansini]

emt ei sitä tarvi tietää mut sanosin ambivertti jos noista kahesta pitäs veikkaa

No, ei mut jotenkin vaan häiritsee etenkin, kun sitä tunnutaan kysyvän joka paikassa. D: Ja ku musta myös tuntuu, että oon tullut tänä vuonna sosiaalisemmaksi ja uskallan puhuu enemmän ihmisille, ku oon saanut rohkeutta, itseluottamusta ja mun itsetunto on noussut.

Ja perjantainaki juttelin yhelle harrastuskaverille ihan normaalisti vaikka ei olla aiemmin juteltu niin paljoa ja ku sanoin mun pikkusiskolle et mennään juttelee sille niin se oli vaan silleen "eikä mennä" koska me ei olla aiemmin menty juttelee sille ja ollaan juteltu sille vaan vähän, mutta sit se tuliki meidän luo ja mun pikkusisko sano, et se oli ihan kivaa et se tuli meidän luo, mutta se ei siltikään puhunut ihan hirveesti sille. Sit mä aina oon silleen "tutustutaan siihen ja siihen harrastuskaveriin ja mennään juttelee sille yhelle" ja mun pikkusisko on vaan et "ei todellakaan mennä". Ja niinku sit kuitenkin mua sanotaan koulussa tosi usein hiljaseks ja ujoks, mutta mun pikkusiskoo ei, joka on mun mielestä aika jännä.

Mut no joo, ehkä en vaan yliajattele tätä hirveesti. Toisaalta jos sanon muille olevani ambivertti niin tyypit varmaan yllättyy tosi paljon, koska oon koulussakin aika paljon yksikseni, ku mul ei oo kavereita siellä hirveesti ja mun luokkalaisiin on vaikeeta tutustua, kun tehään vaan itsenäisesti tehtäviä tietokoneella ja kaikilla muilla on omat kaveriporukat.

 

[qualitymonkey]

Mietin vähän samaa tässä kun tajusin että mähän en kestä olla yksin melkein ollenkaan. Siis en pystyisi asuu yksin koskaa. Oisin yksinäinen ja ahdistunu, en haluu olla edes yhtä kokonaista päivää yksin. Muutama tunti käy mutta viime yönkin valvoin yksin (siis lemmikkien kanssa) niin olin hirveen ahistunu et en pysty kyl kovin paljon olemaan yksin. Tarviin mun perheen seuraa. Mut sit taas mun kaverien seurassa voin huonosti melkein aina. Perhetuttujen seurassa taas on parempi olo kuin omien kamujen.


Luulin että viihdyn tosi paljon yksin mutta en oikein kestäkään sitä pitkiä aikoja

 

[qualitymonkey]

Mietin vähän samaa tässä kun tajusin että mähän en kestä olla yksin melkein ollenkaan. Siis en pystyisi asuu yksin koskaa. Oisin yksinäinen ja ahdistunu, en haluu olla edes yhtä kokonaista päivää yksin. Muutama tunti käy mutta viime yönkin valvoin yksin (siis lemmikkien kanssa) niin olin hirveen ahistunu et en pysty kyl kovin paljon olemaan yksin. Tarviin mun perheen seuraa. Mut sit taas mun kaverien seurassa voin huonosti melkein aina. Perhetuttujen seurassa taas on parempi olo kuin omien kamujen.


Luulin että viihdyn tosi paljon yksin mutta en oikein kestäkään sitä pitkiä aikoja

Niin ja se vielä että kamujen kanssa ollessa tuntuu että oon yksin ja vielä enemmän yksin kuin oikeasti yksin ollessa. Se tuntuu siis monesti viel pahemmalta, joskaan ei ihan joka kerta ehkä

 

[Taivaansini]

Mietin vähän samaa tässä kun tajusin että mähän en kestä olla yksin melkein ollenkaan. Siis en pystyisi asuu yksin koskaa. Oisin yksinäinen ja ahdistunu, en haluu olla edes yhtä kokonaista päivää yksin. Muutama tunti käy mutta viime yönkin valvoin yksin (siis lemmikkien kanssa) niin olin hirveen ahistunu et en pysty kyl kovin paljon olemaan yksin. Tarviin mun perheen seuraa. Mut sit taas mun kaverien seurassa voin huonosti melkein aina. Perhetuttujen seurassa taas on parempi olo kuin omien kamujen.


Luulin että viihdyn tosi paljon yksin mutta en oikein kestäkään sitä pitkiä aikoja

Ite oon aatellut välillä et ois kivaa asuu yksin, mut toisaalta ku miettii niin vaikka en niin usein vapaa-ajalla kavereita nääkään niin mun pikkusisko on samassa huoneessa koko ajan ja muutenkin tulee kaikkien kanssa juteltua vähän väliä niin että sitä ei tule edes ajatelleeksi, joten yksin asuessa pitäis varmaan tavata kavereita tosi usein ettei tulis yksinäinen olo. Pystyn kuitenkin olemaan aika hyvin yksin, mutta en tiedä kuinka hyvin, koska pisimmillään oon ollut yksin päivän.

Kuulostaa tosi ikävältä toi sun tilanne. :( Ite tarviin sekä kavereiden että perheen seuraa, mutta perhetuttuja en yleensä tunne hirveen hyvin niin niitten kanssa en sit yleensä myöskään hirveesti juttele. Ja siis itekki luulin aiemmin viihtyväni paremmin yksin, mutta en mä viihdykkään niin hyvin. Tykkään kuitenkin olla sekä yksin että muitten kanssa. Ja jännä ku nykyään koulussa ahdistaa välillä olla yksin ja haluis jutella muille ja yritän keksii, miten pääsis juttelee muille vaikka ala-asteella olin paljon enemmän yksin, eikä se muuten haitannut paitsi välitunneilla, kun ei ollut tekemistä, tai ryhmätöissä, kun ei ollut ryhmää, johon mennä.

Voisko toi olla sitä, että on ensin halunnut useammin omaa aikaa, kun koko ajan on muita ihmisiä ympärillä, mutta sitten ajan myötä on sopeutunut siihen ja oppinut nauttimaan enemmän perheen seurasta ja sitten ei enää haluakkaan olla yksin enää niin paljoa, kun on jo tottunut siihen, että on aina perheen kanssa? D:

 

[Taivaansini]

Niin ja se vielä että kamujen kanssa ollessa tuntuu että oon yksin ja vielä enemmän yksin kuin oikeasti yksin ollessa. Se tuntuu siis monesti viel pahemmalta, joskaan ei ihan joka kerta ehkä

Joo, tiiän mitä tarkotat... Mulla toi ei tosin oo ollut kavereitten kaa vaan kavereitten kavereitten kaa. Esim. yläasteella ku mun kaverit oli usein samassa porukassa muiden luokan tyttöjen kaa, enkä mä uskaltanut hirveesti puhuu niille niin en sit uskaltanut sanoo mitään niitten kanssa ollessa ja tuli tosi ulkopuolinen olo, kun kaikki muut jutteli keskenään. Sit ku tajusin, että tunnen oloni enemmän yksinäiseksi niitten seurassa, kuin ihan yksin yksin niin aloin usein vetäytyä vain pois enkä ees mennyt mun kavereitten luo, jos ne oli niitten kanssa. Onneks mun kaverit kuitenkin tuli usein mun luokse, ku ne huomas, et olin tullut kouluun, mutten mennyt niitten luo.

Ja kun kerroin tästä mun pikkusiskolle niin hänhän ihmetteli sitä kovasti ja sanoi, että häntä ahdistaa ihan hirveästi olla yksin ja on paljon mieluummin ryhmässä vaikkei puhuiskaan kenellekkään, kuin yksin eikä voinyt ymmärtää mun toimintaa. :D

Niin ja lisään tähän vielä, että nykyään aika todennäköisesti juttelisin niille tyypeille vaikken vielä hirveesti niitä tuntiskaan, mutta silloin en tosiaan uskaltanut.

 

[qualitymonkey]

Ite oon aatellut välillä et ois kivaa asuu yksin, mut toisaalta ku miettii niin vaikka en niin usein vapaa-ajalla kavereita nääkään niin mun pikkusisko on samassa huoneessa koko ajan ja muutenkin tulee kaikkien kanssa juteltua vähän väliä niin että sitä ei tule edes ajatelleeksi, joten yksin asuessa pitäis varmaan tavata kavereita tosi usein ettei tulis yksinäinen olo. Pystyn kuitenkin olemaan aika hyvin yksin, mutta en tiedä kuinka hyvin, koska pisimmillään oon ollut yksin päivän.

Kuulostaa tosi ikävältä toi sun tilanne. :( Ite tarviin sekä kavereiden että perheen seuraa, mutta perhetuttuja en yleensä tunne hirveen hyvin niin niitten kanssa en sit yleensä myöskään hirveesti juttele. Ja siis itekki luulin aiemmin viihtyväni paremmin yksin, mutta en mä viihdykkään niin hyvin. Tykkään kuitenkin olla sekä yksin että muitten kanssa. Ja jännä ku nykyään koulussa ahdistaa välillä olla yksin ja haluis jutella muille ja yritän keksii, miten pääsis juttelee muille vaikka ala-asteella olin paljon enemmän yksin, eikä se muuten haitannut paitsi välitunneilla, kun ei ollut tekemistä, tai ryhmätöissä, kun ei ollut ryhmää, johon mennä.

Voisko toi olla sitä, että on ensin halunnut useammin omaa aikaa, kun koko ajan on muita ihmisiä ympärillä, mutta sitten ajan myötä on sopeutunut siihen ja oppinut nauttimaan enemmän perheen seurasta ja sitten ei enää haluakkaan olla yksin enää niin paljoa, kun on jo tottunut siihen, että on aina perheen kanssa? D:

En tiiä D: en osaa analysoida, tiedän vaan sen että kavereiden kanssa yleensä ahdistaa ja sitten yksin ollessa melko usein ahdistaa mutta sekin ehkä riippuu kuitenkin kaikesta. Voi myös olla että mulla oli viime yönä vaan normaalia enemmän ahdistunut olo tms. Että ehkä joskus tykkään sit yksinolosta enemmän ku sillon..

 

[Taivaansini]

En tiiä D: en osaa analysoida, tiedän vaan sen että kavereiden kanssa yleensä ahdistaa ja sitten yksin ollessa melko usein ahdistaa mutta sekin ehkä riippuu kuitenkin kaikesta. Voi myös olla että mulla oli viime yönä vaan normaalia enemmän ahdistunut olo tms. Että ehkä joskus tykkään sit yksinolosta enemmän ku sillon..

Niin, varmasti tohon sit vaikuttaa tosi monet eri asiat eikä oo mitään yhtä selkeetä syytä. D: