Kyl kyl. Mulla menee tosin vuoristorataa. Yhtenä päivänä haluan olla kuka tahansa muu ja MIKÄÄN mun kehossa ei ole oikein, siis literally varmaan mikään. Toisina päivinä sitten tunnen tämmöisiä ihania healing hetkiä kuten nyt, jolloin esim ajattelen tyylillä: rakastan kehoani sen jokaisessa vaiheessa, sellaisena kuin se on ollut, on nyt ja tulee olemaan, kaiken ikäisenä, missä koossa tahansa, jokaisessa tilanteessa. Tällä hetkellä on erittäin hyvä olla omassa kehossa (onneksi ❤️❤️), mutta silloin kun ollaan alhaalla ollaan sitten aivan,, helvetin alhaalla,, 😭
Takana on tosiaan paljon paljon koulukiusaamista (ja muuallakin tapahtunutta kiusaamista), painokommentteja myös perheenjäseniltä tyyliin "vähän mahaa sillä kyllä on" yms, terkkareiden huomauttelua painosta, kavereiden pelottelua siitä että "sust saattaa tulla joskus yli satakilonen" (plot twist: en oo koskaan ollu 100 kg tähän mennessä ainakaan), yks luokkalainen joskus: "sä vaa syöt niin paljon" (plot twist: tää oli ala-asteella jolloin en näyttänyt yhtään läskiltä vaikka itse niin luulinkin ja näköjään muutkin näin ajattelivat, vaan kun katson kuvia nyt niin en näytä niissä yhtään läskiltä) ja sen semmoista. Yks päivä tässä lähiaikoina jopa itkin ihan hulluna kun katsoin mun vanhoja kuvia enkä tosiaan nähnyt että olisin ollut läski, ennen kutosluokkaa jossa aloin olemaan hiukan isompi vasta. Yleensä en itke tätä asiaa tuolla tavalla mutta sinä yhtenä päivänä vaan yhtäkkiä itkin ihan hallitsemattomasti, kieltämättä yllätyin. Siitä tajusin viimeistään kuinka paljon mua on sattunu ja sattuu se kaikki.
Mutta tosiaan, tänään oon ainakin iloinen omassa kehossani, vähän liian harvinaista sekin kyllä on mulle mutta onneksi joskus. Tunnen myös niinkuin itsevarmuus jotenkin fyysisesti vapauttais mun lukkoja myös, koska kun oon insecure niin tuntuu että en uskalla liikkua silleen confidently mutta sit jos oon confident niin ikään kuin "uskallan olla olemassa" ihan eri tavalla, ja se on jotenkin hassua huomata kuinka suurimpana osana päivistä en suurinpiirtein koe ansaitsevani olla olemassa ja sitten taas joskus oon silleen oho tuntuu oudolta kun koenkin yhtäkkiä että ansaitsen pelkästään hyvää enkä esim haukkuja.
Oon myös viime aikoina käynyt useasti vaa'alla mutta ainakin tällä hetkellä se on enemmän positiivisessa mielessä: suhtaudun (tai ainakin viimeksi) siihen lukuun nimenomaan ylpeydellä ja siis silleen että nää on mun mitat ja mä oon ylpee niistä, että en haluiskaan olla alle 50 kg vaan 67 kiloa on aivan täydellinen paino mulle. Ja mikä mun bmi sit ikinä onkaan, sekin on aivan täydellinen mulle, ei yli eikä ali vaan täydellinen. En halua missään nimessä olla laiha koska mun pyöreys on seksikäst (en sano etteikö laihuus olis, mut en ite haluu muuttuu siis vaan). Toki en välitä vaikka lihoisin tai laihtuisin, ei sillä ole väliä koska i'm still beautiful mut mua myös auttaa se mindset että ajattelen että nimenomaan tämä läskiysaste on mulle henkilökohtaisesti täydellinen. Kuvailisin itseäni ehkä "a little bit fat" taikka chubby tai jotakin. Ja honestly, tykkään olla chubby. Ja toivottavasti se pysyykin näin enkä taas huomenna inhoa itseäni.
