Tarinat Varaanien tarina rivon pukin seikkailuista

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,441
Reaktioarvo
2,333
Olipas harvinaisen vaikeaa keksiä osuva nimi, mutta tässäpä on Varaanien tarina: Rivon Pukin Seikkailut, enjoy!

Olipa kerran joulupukki, joka oli rikollinen ja suunnitteli tragediaa, koska omisti puoliautomaattisen tekopepun. Muori oli kateellinen pepun saamasta huomiosta. Erityisesti tuhmat lapset tykkäsivät viettää aikaa rivon pukin kanssa ja tuntea olonsa tekopyhiksi, koska pukin perse oli kasvanut täyteen mansikanmakuisia vaaleanpunaisia karvoja, joista lähti äklönmakea tuoksu, joka aiheutti kovimmillekin viinirypäleitä syöville lapsille epilepsiakohtauksen. Joulupukki viuhahti alasti Kampin vessassa, koska Petteri Punakuono oli syönyt hänen viagransa. Joulupukki päätti hirttää naapurin Martin, joka oli juonut pukin jouluksi varaamat viinat ja tonttujen maidot.

Joulupukki marssi ovesta sisään ja avasi kaasuhanan heittäen samalla sytkärin olkansa yli järveen. Sytkäristä kuului kiva pierunääni, jolle tontut laukesivat räjähtävällä voimalla ja kierivät Mount Everestiä allas kohti helvettiä. Joulupukin poroa vaivasi syyhy, joten pukki päätti kastroida sen, ja kärsimättömänä päätyi kuuntelemaan Lady Gagaa ympärileikatessaan poroa. Poro sai epilepsiakohtauksen, kun se oli maistanut salmiakinmakuista kossua, jota pukki siemaili vähän väliä katsellessaan kuinka tontut hyppivät Titanicin keulasta kohti suurta kannabisviljelmää. Poro ulisi onnellisena, kun tontut haistelivat sen sarvia ja napsivat taikasieniä lumoutuneina. Kauhusta kankea pukki putosi tuhannen karvaisen madon joukkoon, jotka alkoivat jäystää pukin partaa kuin se olisi salmiakkilakunauhaa. Pukki ähkäisi ja kiemurteli, kun tunsi ihollaan ihmeellistä kihelmöintiä, jonka seurauksena hän alkoi itkemään tummanvihreitä kyyneliä, jotka haisivat käytetylle talkille ja maahan osuessaan syövyttivät siihen reiän, josta nousi aggressiivisia oransseja matoja, joita pukki söi aamiaiseksi.

Joulumuori suuttui, kun joulupukki imi kiihkeästi nännejä, eikä syönyt joulumuorin höyryävän kuumia tacoja. Joulumuori viskoi tacot pohjattomaan kuiluun, jossa asui talitintti kilttien lasten kanssa. Pukki tuijotti tacojen lentoa ajaessaan tandem-pyörällään ojaan, johon itse sielunvihollinen oli paskantanut joulupukin kalsareissa olevaan biojäteastiaan. Paska haisi aivan raadolle ja näytti todella ällöttävältä levitessään yli mantereen. Pukki sai aivoveritulpan jäi heitti kalsarit Intianmereen, josta ne onki ylös Thanos, joka sormiensa napsautuksella räjäytti ne tuhannen sirpaleiksi taivaan tuuliin. Halvaantuneena ja rollaattoriin jeesusteipillä sidottuna joulumuori otti pukin intohimoiseen syleilyynsä ja alkoi höyläämään pukin hampaita kivikovalla ja kiiltävällä viidakkoveitsellä. Pukki ulisi himoitessaan joulumuorin infernaalisen kuumia rintoja. Muori läimäisi pukin miestissejä latexisella dildolla, jonka pinkki hehku hajotti porojen silmät ja sai tontut soittamaan Seppo Taalasmaalle. Seppo saapui hippulat vinkuen paikalle kiiltävä anustappinsa syvällä korvassaan. Siksi pukki päätti pyydystää kirjolohen paljailla käsillään lounaaksi perunoiden kera.

Lohi puraisi irti pukin nännikorun ja loikkasi kohti pientä punaista paisetta pukin vasemmassa kiveksessä. Lohi ja pukki päättivät aloittaa ottelun sumopainia, jonka voittajaksi kruunattiinkin yllättäen Lennu-koira. Pukki tuohtui ja sitten hän paistoi lohen leirinuotiolla, Lennu-koiran katsellessa vierestä vesi kielellään. Tonttu ajatteli tilaisuutensa tulleen ja kidnappasi Lennun hurmatakseen muorin. Tonttu kuitenkin kompastui maassa lojuneeseen dildoon ja Lennu pakeni kohti Pukkia. Lennua houkutti kärvennetyn lohen haju, ja se hyökkäsi pukin perseeseen kiinni. Pukin selluliittiperseeseen muodostui siankärsän muotinen kasvain, josta nousi savua, ja joka polttavalla kuumuudellaan sytytti muorin tuleen, ja kiihotti tonttuja, niin että ne vaipuivat koomaan keskelle autotietä ja Tokmannin rekka murskasi tontut. Pukki myhäili lohi pakaroidensa välissä ja alkoi yllättäen itkemään, kun muori lensi naama edellä hankeen, suoraan keltaiseen lumeen kipeän näköisesti.
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Muori läimäisi pukin miestissejä latexisella dildolla, jonka pinkki hehku hajotti porojen silmät ja sai tontut soittamaan Seppo Taalasmaalle. Seppo saapui hippulat vinkuen paikalle kiiltävä anustappinsa syvällä korvassaan. Siksi pukki päätti pyydystää kirjolohen paljailla käsillään lounaaksi perunoiden kera.
Tämä on ehkä suosikkikohtani.

Emme taida päästä tuosta seppo taalasmaan anustapista eroon vielä vähään aikaan, se kun tuntuu vierailevan joka tarinassa...
 

Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
Joulupukki marssi ovesta sisään ja avasi kaasuhanan heittäen samalla sytkärin olkansa yli järveen. Sytkäristä kuului kiva pierunääni, jolle tontut laukesivat räjähtävällä voimalla ja kierivät Mount Everestiä allas kohti helvettiä.
Näin myöhään luen tän tarinan vasta, mutta hauska oli. 😂 Erityisesti toi yllä oleva lainaus.
 
Ylös Pohja