Seksuaalisuus & sukupuoli Kyseenalaistin seksuaalisuuteni

[Minkelii]

En tiedä onko tää semmonen ohimenevä vaihe ja valitin jo viime viikolla tästä tänne varasijaan. Mutta siis rakkaus, seksi ja romantiikka tuntuu musta hyvin ällöttäviltä asioilta ja nää fiilikset ovat vain voimistuneet kun viime viikolla juttelin tinder matchini kanssa. Olen kyllä vähän huolissani, sillä kuukausi sitten vielä kaikki läheisyys ja rakkaus tuntui suorastaan unelmalta. Mutta nyt oikeesti haluan välttää ne kaikin keinoin. En oo oikeesti tuntenut näin koskaan.

Kun ajattelen sanaa ”parisuhde”, minulle tulee vain mieleen velvollisuus, joka on pakko hoitaa, ettei toinen vain lakkaa rakastamasta. Musta tuntuu oikeesti pahalta se kun ollaan liian lähellä, en tiedä tulisinko ollenkaan sietämään sitä tunnetta, kun on iho ihoo vasten ja toisen hengitys tuntuu iholla, kun en voi sietää edes sitä kun omat raajat osuu toisiinsa. Lapsia kyllä haluan, en tosin tiedä, tuntuuko seksi musta niin vastenmieliseltä asialta, etten ehkä halua lisääntyä luonnollisesti, vaikka toki pidän sitäkin vaihtoehtona. Adoptio on niin monimutkainen prosessi että siihen en ala. Vaihtoehtoja ovat siis luonnollinen ja lääketieteellinen lisääntyminen. Kumppanuusvanhemmuus?

Myös mua on alkanut ällöttää kaikki semmoset ”oot niin kaunis”-kehut koska en tiiä, ällöttää semmonen ulkonäkökeskeisyys ja se tuntuu musta vähän pinnalliselta. Vaikka hyväähän se toinen osapuoli varmasti tarkottaa mutta musta tuntuu, ettei ulkonäkökommenteilla oo niin paljon painoarvoa. Mulle tulee hyvä fiilis siitä vaikka jos joku kommentoi esim. hiusväriäni koska se ei kerro pelkästään ulkonäöstä. Se kertoo myöskin siitä, että olen onnistunut jossain eli tässä tapauksessa hiusten värjäyksessä. Eli ehkä kaipaan tällä hetkellä enemmän kommentteja taidoistani ja älystä, koska niillä on enemmän painoarvoa, koska ne vie mua elämässä eteenpäin enemmän ku ulkoinen esteettisyys.

 

[Minkelii]

Parisuhdekeskeisyys kans on sellainen asia, jonka haluaisin poistaa tästä maailmasta. Otetaan nyt joku esimerkki:
-Mene mummolaan
-Mummo: Milloin se Minkelii tuo oman poikaystävänsä näytille?
-Minkelii: Ei mulla oo poikaystävää
-Mummo: MITÄ?? MIKSEI OO?? Kyllä sitä pitäis jo tuon ikäisellä jo olla.
-Minkelii: Kun en ees halua mitään parisuhdetta.
-Mummo: 😲😲

 

[Minkelii]

Ihmettelen vaan sitä, että miten pystyn ihastumaan julkkiksiin? Ehkä varmaan siksi, kun ne ihastumiset ei kuitenkaan johda seurusteluun, niin se tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Haaveilu on muutenkin mulle mukavaa ajanvietettä niin tietenkin haaveiden tasolla pystyn muodostamaan epärealistisen mielikuvan ihmisestä jonka kautta sitten ihastun siihen julkkikseen. Eikä se tunnu velvollisuudelta.
Nää tekstit ovat sekavia, koska omat ajatukseni ovat oikeesti vielä enemmän sekaisin.

 

[Minkelii]

En tiedä onko tää semmonen ohimenevä vaihe ja valitin jo viime viikolla tästä tänne varasijaan. Mutta siis rakkaus, seksi ja romantiikka tuntuu musta hyvin ällöttäviltä asioilta ja nää fiilikset ovat vain voimistuneet kun viime viikolla juttelin tinder matchini kanssa. Olen kyllä vähän huolissani, sillä kuukausi sitten vielä kaikki läheisyys ja rakkaus tuntui suorastaan unelmalta. Mutta nyt oikeesti haluan välttää ne kaikin keinoin. En oo oikeesti tuntenut näin koskaan.

Olen siis huolissani siitä, että miksi yhtäkkiä mun ajatukset kääntyy näin? Onko mulle tapahtunut jotain vakavaa?
Olen vähän huolissani kun miten yhtäkkiä kyky tuntea romanttisia tunteita katoaa näin…

 

[Minkelii]

Jooh jotain tilannepäivitystä nyt:
Joitain parisuhdehaaveita on ollut tämän kuukauden sisällä. Mutta parisuhde, seksi ja läheisyys ei tunnu enää unelmalta. Ne suorastaan kuvottaa. Pystyn kyllä ihastumaan, mutta parisuhde on vähän naah ajatuksen tasolla muutenkin kuin vain seksin ja läheisyyden vuoksi. Vaikka eihän kaikissa parisuhteissa tarvitse olla sellaista, parisuhteita on erilaisia. Joistakin voi kuulostaa hassulta kun ajattelen näin kun mulla ei ole kokemusta parisuhteesta eikä seksistäkään. Mutta kyllä kai sitä pitää olla henkisesti valmis itse ennen kuin ryhtyy parisuhteeseen. Kokeileen en uskalla koska se voi loukata toisen tunteita.

Mua vähän pelottaa että sukulaiset ja vanhemmat alkaa tuputtamaan mulle parisuhdetta. En uskalla kertoa heille ajatuksistani. Niillä on niin perinteiset arvot.
Musta tuntuu että muut asiat tuntuvat minulle tärkeämmiltä tällä hetkellä, mm. opiskelu, unelma uran tavoittelu, harrastukset.

Mietin, että haluan lapsia, mutta en halua synnyttää. Haluaisin olla yksinhuoltaja. Kiinnostuin vähän adoptiosta. Ehkä voisin hankkia lapsen adoption kautta sitten tulevaisuudessa?

Olen todella hämmentynyt…
Ööh siis miten ajatukset voi yhtäkkiä kääntyä näin? Ehkä pyörähdys tinderissä käänsi ajatukseni? Silloin vielä halusin parisuhteen, mutta sit yhtäkkiä muutamien miesten kanssa juttelun jälkeen musta alko tuntumaan ettei musta oo parisuhteeseen. ”Olet niin kaunis tyllerö, sulle sopis tämmönen ja tämmönen mekko” sekä ”sulla on niin seksikäs katse” -tyyliset kommentit herätti lähinnä ällötystä. Oikeesti tuli vähän esiinnellistetty ja ällö olo niistä vaikkei se toinen varmasti tarkoittanutkaan niin. Sinä hetkenä kyllä olin otettu niistä mutta jälkeenpäin mua on alkanut ällöttämään ne.

Mutta ajattelen, että voisin selvitä elämästä ilman parisuhdettakin. Onneks maailmassa pärjää ilman parisuhdetta.

 

[Minkelii]

Okei, itken kun tajusin et oikeesti oon varmaan sit aromanttinen.
Oon halunnut romanttiseen parisuhteeseen sen takia kun ”niin kuuluu tehdä”. Tai ei oikeesti kuulu, mutta siis, en tiedä miten tämän selittäisin, mutta se on yhteiskunnassa niin paljon esillä että lopulta olin sokaistunut sille että niin kuuluu tehdä.
Ku koko teini-iän, vielä puoli vuotta sitten 20-vuotiaana mietin että ”kaikki muut seurustelee paitsi mä.”
Oikeesti itse en ollut tehnyt mitään kumppanin löytämisen eteen varmaan siksi koska en halunnut oikeesti kumppania.

Tajusin nyt varmaan sit sen, mitä oikeesti haluan… tai ainakin sen mitä mä en halua.

 

[Tulisydän]

Okei, itken kun tajusin et oikeesti oon varmaan sit aromanttinen.
Oon halunnut romanttiseen parisuhteeseen sen takia kun ”niin kuuluu tehdä”. Tai ei oikeesti kuulu, mutta siis, en tiedä miten tämän selittäisin, mutta se on yhteiskunnassa niin paljon esillä että lopulta olin sokaistunut sille että niin kuuluu tehdä.
Ku koko teini-iän, vielä puoli vuotta sitten 20-vuotiaana mietin että ”kaikki muut seurustelee paitsi mä.”
Oikeesti itse en ollut tehnyt mitään kumppanin löytämisen eteen varmaan siksi koska en halunnut oikeesti kumppania.

Tajusin nyt varmaan sit sen, mitä oikeesti haluan… tai ainakin sen mitä mä en halua.

Hyvä, jos sait asian selville! D:


Ite oon ilmeisesti demiseksuaali/-romanttinen.
En oo missään vaiheessa aktiivisesti etsinyt kumppania, kun - sen lisäksi, että on jännittänyt liikaa - mua ei ilmeisesti oo edes kiinnostanut asia niin paljoa, että olisin vaivautunut yrittämään kauheasti. Tuppaan "lämpenemään" ihmisille melko hitaasti. Edellisessä (ja tähän mennessä ainoassa) parisuhteessa en vielä puolen vuoden jälkeenkään kokenut olevani valmis edes pussaamaan sitä poikaa (vaikka sinällään olisin halunnutkin), joten tämä kyllästyi ja erosi.
Tällä hetkellä näköjään tuntuu kaikkein helpoimmalta olla ihastunut mun parhaaseen kaveriin sen sijaan, että koittaisin unohtaa sen ja tutustua johonkuhun muuhun poikaan... :))) Rasittavaa (vieläpä, kun kyseinen hlö ei edes tunne mua kohtaan samalla tavoin), mutta, no, jaah... minkäs sille voi.

 

[ted]

Samaistun niin paljon. Oon aiemmin ihastunut tosi helposti ja haaveillu parisuhteesta jne. Mutta kesällä tajusin et oon aseksuaali. Viime aikoina oon myös miettinyt et oonko myös aromanttinen, kun parisuhde ei tunnu yhtään omalta jutulta. Saatan kiinnostua ihmisestä, mutta se jää aina ihastumisen tasolle enkä osaa kuvitellakaan seurustelevani ko. ihmisen kanssa. Ja just tää että "kaikki seurustelee", ja perhe, sukulaiset yms. kyselee että "jokos sulla on poikaystävä" jne. Kun ei sellaista ees tarvitse xD

 

[Minkelii]

En oo missään vaiheessa aktiivisesti etsinyt kumppania, kun - sen lisäksi, että on jännittänyt liikaa - mua ei ilmeisesti oo edes kiinnostanut asia niin paljoa, että olisin vaivautunut yrittämään kauheasti. Tuppaan "lämpenemään" ihmisille melko hitaasti.

Samaistun niin paljon. Oon aiemmin ihastunut tosi helposti ja haaveillu parisuhteesta jne. Mutta kesällä tajusin et oon aseksuaali. Viime aikoina oon myös miettinyt et oonko myös aromanttinen, kun parisuhde ei tunnu yhtään omalta jutulta. Saatan kiinnostua ihmisestä, mutta se jää aina ihastumisen tasolle enkä osaa kuvitellakaan seurustelevani ko. ihmisen kanssa. Ja just tää että "kaikki seurustelee", ja perhe, sukulaiset yms. kyselee että "jokos sulla on poikaystävä" jne. Kun ei sellaista ees tarvitse xD

Just samoi ajatuksia mullakin D: