Tai siis se että menetin kaiken viimeistään 9-vuotiaana luulisin, koska siinä vaiheessa se oli menny jo niin pahaksi ettei sitä enää korjata tai hyväks saada. Oon ikuisesti siitä traumatisoitunut, siis vaan siitä kokemuksesta kun kaikki on menny, siltä musta tuntui. Tiesin ettei mitään voi korjata eikä mulla ollu mitään keinoa saada sitä hyväks enää. Niin sitten tavallaan vaan se että kun oon menettänyt tavallaan kaiken niin nuorena ja kaikki mahdollisuudet ja silleen et, niin, kaikki on menny eikä sitä oo saanu koskaan sen jälkeenkään korjattua ja niistä hetkistä on muutenkin ikuinen haava mussa, niin en sit tosiaan tiedä että miksi siinä enää tekisi mitään, muuta kun vaan että ajattelee että oon jo menettäny kaiken, sitä ei enää korjata, siks voin tehdä ihan mitä vaan, koska vaihtoehtoja ei ole, mahdollisuuksia korjata ei ole. Kaikkihan on sen jälkeen ihan sama, eikö? Vai pitääkö mun todella muka vielä jotain yrittää? Sehän meni jo pieleen.